Kevättä ilmassa

Siellä oli ihan kevät. Tänään lenkillä nimittäin. Eikä se tuntunut yhtään huonolta. Aika ihana tunne, kun sai ottaa kesken lenkin käsineet pois. En ollut katsonut lämpömittaria kun lähdin. Olisi kannattanut. Ihan turhaan olin pukeutunut kuin parhaimmalle pikkupakkasen virkistämälle lenkille.

Tammikuun myötä päättyy hissuttelu. Jos vain sykkeet antavat siihen mahdollisuuden. Intervallit palaavat ohjelmistoon. Jos ei viikottaisina niin ainakin joka toinen viikko. Nousevan vauhdin lenkkejä aion suosia muuten vain. Jotta peruskestävyyttä saan harjoitettua riittävästi, olen ajatellut sisällyttää kävelylenkin viidentenä (tai neljäntenä) treeninä viikkooni.

Tänään en välittänyt sykkeistä vaan nautiskelin ja hymyilin kilpaa auringon kanssa. 10,2 km rennosti askeltaen hyvin tasaisessa maastossa. Hyvä päätös vaikealle kuukaudelle. 

Ihanat intervallit!

Flow-tilaan voi päästä lyhyelläkin matkalla, vaikka alla on röpelöistä jäätä ja kasvoille sataa lunta. Mutta jotain vauhdin kaltaista tuntemusta se minulla vaatii.

Intervalleja juoksemassa, pitkästä aikaa. 4x500m, 4 minuutin palautuksin. Suosikkini. Ihanat intervallit, sanon!!!! :) Samalla tuli testattua nastakenkien pito-ominaisuus. Mahtava tunne, kun tajuaa, että siinä ohuen lumikerroksen peittämällä jäällä voi mennä lähes yhtä rennosti kuin kesäkelillä. Ja ylipäänsä, että jaloista lähtee vielä edes tällaisia vauhteja (5,10-5,18 min/km). Eikä tuntunut pahalta. Paitsi viimeisen vedon viimeisellä sadalla metrillä. Silloin pitääkin jo. 

Sykkeet kävivät yli mitatun virallisen maksimin, 187:ssä. Mutta niin myös kertoi rakas Garminini kesken yhden vedon, että sykkeeni olisi vain 120. Uskoo ken tahtoo. Rintakehä kertoi jälkeenpäin, että tänään on puuskutettu. Jalat taas olisivat jaksaneet lisääkin. Ei haittaa, mikään. Tunnen olevani elossa. :)

Maratonin mutustelua

Nyt se on tehty. Tai oikeastaan tuli tehtyä jo uudenvuodenaattona. Siinä "1300 km täynnä, jiihaa" - huumassa. Ilmoittautuminen Helsinki City Maratonille, ensimmäiselle kokonaiselle. Tuon teon jälkeenhän tämä juoksenteluni on ollut sitä sun tätä. Vaikka aikaa on vielä reilusti valmistautua ja pohjakunnon pitäisi olla hyvä, välillä mieleen hiipii epäilys, että näinköhän. Tavoitteena tietysti - ensimmäisestä kun kysymys - juosta läpi. Mutta jos kuitenkin käyttäisi aikaa vähemmän kun 5 tuntia. 4h 30 min olisi aika hyvin. Tällä hetkellä kun syketasoja tarkastelee, sekin tuntuu kovin kovalta. Kuten eräs useamman maratonin juossut ystäväni sanoi, maraton on psyykelaji. Siltä se jo nyt tuntuu...

Tässä kelissä  tuntuu hullulta huolestua helteestä... :D

Katsoin mielenkiinnosta MyAsicsin tarjoamaa juoksuohjelmaa. Se antoi minulle nykytreenillä, puolikkaan ennätykseen pohjautuen loppuaika-arvioksi 4.15-4.19. Ettäkö jaksaisin juosta 42,2 km keskivauhdilla 6.10 min/km? :-o Jotenkin vaikea uskoa. Sen sijaan tuntui hyvältä huomata, että harjoitusmääräni ovat jo nyt varsin hyvällä tasolla. Vielä kun sitä lihaskuntoa...

Ensi kesänä ei sitten pelätäkään ja vältellä hellettä vaan yritetään totuttaa kroppa siihen mahdollisimman hyvin heti ensi mahdollisuuksista lähtien. Juttu, joka minua ehkä eniten jännittää koko seikkailussa: jos on kuuma ja aurinko porottaa läpi reitin kirkkaalta taivaalta. Sitäkin olen ehtinyt miettiä, että mitä laitan päähäni ja voinko juosta hameessa! First things first. ;)

Miksi Helsinki? Jos en ulkomaille voi nyt lähteä, valitsen mieluusti sellaisen tapahtuman, josta voin vaikka kävellä kotiin. Tuntien autossa istumiset kisavedon jälkeen on jo nähty. Jos puolikkaan jälkeen kangistuu, maratonin jälkeen varmasti vielä enemmän. Kartasta voin myös päätellä, että reitti on erittäin kaunis. Helsinki, kesä ja meri - aikalailla parasta mitä tiedän. :)

Sitäkin olen toki miettinyt, haastanko itseni tähän liian aikaisin. Siitä on kuitenkin vajaa kaksi vuotta vasta, kun nollakunnosta aloitin juoksuharrastuksen. Siis oikeasti nollakunnosta. Kuitenkin nuo 17-20 km lenkit sujuvat jo varsin helposti ja palaudun niistä nopeasti. Omasta mielestäni kroppani ottaa juoksun hyvin vastaan ja sopeutuu siihen. Ja jos en itse päässäni muodosta muuria siitä ns. odotettavissa olevasta seinästä, ehkä siitäkin selvitään. Soitellen sotahan en aio lähteä vaan valmistautua hyvin. Tankkauksineen päivineen. Ja nauttimaan mennään, se on selvä. :)

Tavoitteenani myös on, että juoksut eivät jää tähän. Voi olla, että tämän maratonin jälkeen en enää kokonaista juokse. Mutta itse harrastusta en halua jättää. Luulen, että tämä tavoite täyttyy, jos vain olen valmistautunut ja hyvässä kunnossa. Siksi lupaan olla itselleni armollinen ja jätän takaportin auki: minulla on oikeus ja lupa vetäytyä leikistä jos tuntuu siltä, että se imee minut tyhjäksi juoksuhaluista.

Kisafiiliksiä herätellään jo helmikuussa Icebug Winter Runissa 13.2. Se juostaan Olympiastadionin läheisyydessä. Siellä mennään enemmän fiilistellen kuin verenmaku suussa (niinhän mä luulen) 10 km verran. Osallistumismaksuista puolet menee hyväntekeväisyyteen. Ja päälle puetaan pinkkiä.

Nyt lenkille. Hus.

Vaikeaa, tahmeaa, outoa

Siltä juuri nyt kehon käyttäytyminen juostessa tuntuu.

Matolle raivattu tila, lihaskuntopetrauksen ensimmäiset vatsalihakset ja lankutukset tehty... En jäänyt vielä koukkuun. ;) 

Se alkoi jo hampaiden poiston jälkeen. Nimittäin sykkeiden outo nouseminen juostessa. Sitä ennen vaikutti hyvältä: kun vauhti oli 7-7,20 min/km, sykkeet pysyttelivät kiltisti Pk-tasolla eli alle 136:n. Ei tarvinnut oikein edes varoa. Kun meni omasta mielestä hitaasti, se riitti. 

Hampaiden poiston yhteydessä pidin 1,5 vkon tauon ja sen jälkeen moiseen en ole enää päässyt. Keskisyke pompsahti 140-144 tienoolle, vaikka vauhti oli sama. Selitin lumella, jäällä, vaatetuksella, pakkasella. Mutta kun sykkeet jatkoivat vain nousuaan samalla kun vauhti hidastui, alkoi ihmetys ja turhautuminen. Viime lauantaina piti juoksemani pitkä, ainakin 17 km lenkki. Lyhensin sitä 4 km:llä, kun en millään saanut pidettyä sykkeitä kurissa. Lopulta ne huiteli yli 150 tasaisella, sulalla osuudella samalla kun vauhti oli pudonnut 7,40-8,0 min/km tienoolle. 

Päätin pitää jälleen viikon tauon ja katsoa, onko sillä vaikutusta. Ei ollut. Vaihdoin sykevyöhön jo paristonkin. Vähensin vaatekerroksia. Jäälle en voi mitään, enkä pakkaselle. Ymmärtäisin, jos vauhti pysyisi samana samalla kun sykkeet nousee vaikeiden olosuhteiden vuoksi. Mutta että sekä vauhti ja sykkeet, eri suuntiin... Päälle vielä outo päänsärky, joka voi kyllä johtua juoksemattomuudesta. Riippuvainen mikä riippuvainen. :)

Jos jotain hyvää, tämän jäällä ja sohjossa rämpimisen jälkeen on jalkojen - etenkin nilkkojen - oltava keväällä loistokunnossa. Ehkä tasapainoaisti harjaantuu myös. 

Mutta onko se turhaa tahkota näillä vk1-sykkeillä päivästä toiseen vai pitäisikö suosiolla vaihtaa kävelyksi tai hakeutua salille tai spinningiin - tai lääkäriin mittauttamaan tulehdusarvot? Tuhannen hampaat, tahdon ne takaisin. Sellaista mietin. 

Syömisen opettelua

Olisi terveellisemmän tammikuun aika. Sitä kaikkialla toitotetaan ja kieltämättä sitä on itsekin tullut aiemmin harrastettua. Kaikkien joulusyöminkien jälkeen se on tuntunut hyvälle. Niin nytkin. Vaikken ihan kampanjaksi asti ole ruokavalion tarkkailua tällä kertaa lanseeranut. Juoksu pitää kilot tällä hetkellä kurissa, vaikka haitaksi ei etenkään nilkoille olisi, vaikka vielä muutamia kiloja lähtisi. Juuri nyt en kuitenkaan jaksa niistä stressata.

Syöminen on ollut minulle koko aikuisiän suuri suuri haaste. Rakastan hyvää ruokaa, rakastan myös sen laittamista. Mutta varsinkaan nyt, kun mieli on juoksusta huolimatta ollut maassa, en meinaa löytää kipinää kokkailuun. Erityisesti säännöllinen syöminen tuottaa ongelmia. Ennen en syönyt edes aamupalaa. Juoksun myötä se asia on kuitenkin korjaantunut ja nykyisin tunnen jopa nälkää herätessäni. Tunne, jota en ole vuosikausiin tuntenut. Mutta aamupalan jälkeen seuraavaa ateriaa saankin usein odottaa. Jopa niin, että havahdun vasta pahan olon ilmentyessä...

Eilen taisin tajuta jo lenkillä, mutta varsinkin sen jälkeen ravinnon riittämättömyyden näihin juoksukilometreihin nähden. Pari päivää olen yrittänyt syödä kevyesti, hyvin hedelmä- ja kasvispainotteisesti. Lopputulema oli, että illalla söin karkkia ja pullaa kaksin käsin. Koska en syö leipää tai perunaa ja viime aikoina täysjyväpasta-annoksetkin ovat olleet vähissä, taisi hiilaritarve yllättää. Tai ihan vain energian tarve. Karkkipussin jälkeen kun olisin ollut valmis vaikka maratonille. :) 

Tuota säännöllistä ruokailua olen yrittänyt opetella monin tavoin. Olen laatinut valmiita ruokalistoja. Joskus on kello ollut soimassa aina merkiksi, että on aika syödä. Kunnes opin laittaa kellon vain kiinni: syömättömyydestä kun ei kukaan rankaissut. Ostin kännykkääni See How You Eat -sovelluksenkin. Oli mielestäni kännykkäsovellukseksi kallis ja siksi odotukset korkealla. Siinä ateria aina valokuvataan ja appsi antaa hiilari-proteiini-rasva-jakaumasta pisteitä. Niin ja appsi muistuttaa aina kun on syömisen aika, huoh. ;) Kuukauden jaksoin, sitten alkoi ärsyttää, kun en koskaan saanut täysiä tähtiä: ruokavaliossani kun ei ollut juuri niitä hiilareita. Paitsi välipalahedelmissä. Niistä kyllä sain 5 tähteä. Sovellus jäi. Kuten myös monet muut opettelesyömäänyritykset. 

Yrittäjänä syön päivän pääruuan lähes aina kotona ja siksi minulla on täydet mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mitä suuhuni laitan. Luulen myös tietäväni, mitä kannattaisi syödä. Varon sitä, että sanoisin ei jollekin ruokalajille. Siihen ei oikein ole varaa. Paitsi vehnäjauholle, sokerille ja perunalle, vaalealle pastalle. Tällä hetkellä kaipaan ruokavaliooni vaihtelevuutta. Tuntuu hassulta, että maailmassa on satoja tuhansia ruokalajeja, mutten joskus keksi yhtäkään, mitä haluaisin syödä. Varsinkaan kaupassa ollessani. Pelkkään salaattiin olen yksinkertaisesti kyllästynyt, vaikka siitä saisi miten vaihtelevan lisukkeineen. Ei, en kaipaa myöskään pizzaa tai hampurilaisia. Suklaat vanhenevat kaappiini, jos niitä sinne eksyy. Enemmänkin himoan sitä karkkia...

Juoksun ja ravinnontarpeen yhteyden onneksi huomaa. Syömättä en lähde lenkille. Sen takia joskus odotellaan turhautuneena varusteet päällä eteisessä, että ruoka sulaisi. Pitkillä lenkeillä käytän energiageelejä. Perustelen niitä itselleni, että pitää testata tapahtumia varten, mitkä itselle sopivat. Käytännössä silloin pääsen ajattelemasta, olenko syönyt riittävästi. Ja puolikkaillekin tankkaan. Ehkä sekin on sitä, että tiedostan oman ravintoni riittämättömyyden.

Kyse ei ole tiedon puutteesta. Vaan jostain ihan muusta. Kykenemättömyydestä siirtää tietoa käytäntöön. Halusta päästä helpolla. Pelosta, että syömällä taas lihon. Siis psyykeestä. Lopputuloksena on koko ajan säästöliekillä toimiva keho ja usein paha olo. 

Tämän tammikuun tavoitteena taitaakin olla taas opetella syömään. Hesarissa oli joku päivä sitten uunikasviksista variaatioita ja se inspiroi minua heti kokeilemaan. Muutenkin huomaan etsiväni keittokirjoista, ruokalehdistä ja netistä uusia ideoita ruokavaliooni. Kaipaan sitä fiilistä, joka joskus ollut kokatessa. Nyt se on jotenkin kadonnut.

Onneksi on smoothiet. Mustikka-banaani-jogurtti on ihan suosikkini. Mango-banaani-vesi toinen. Yksinkertaisia yhdistelmiä, yksinkertaisia makuja, hyvää ravintosisältöä. :)

Kuinka oppisin syömään - olisiko kellään ideoita? :)

Talvijuoksua hameessa

Vinkit hyötykäyttöön ja inspiraatiopiikistä kiinni. Syksyllä näin fb-ryhmässä (ihana KPK24/7), kuinka vanhasta villapaidasta oli tehty juoksushortsit ja säärystimet (hihoista) trikoiden päällä lämmikkeenä käytettäväksi. Myöhemmin samaisessa ryhmässä kuulin kevyttoppahameista. Sellaisen tahdon edelleen. Mutta näistä molemmista jäi idea-aihiot muhimaan päähäni...

Tänään kun pakkasmittari näytti aamulla -15 astetta, jotain lisälämmittimiä päälleni kaipasin, vaikka ajatuksissani olikin juosta pitkästä aikaa kovaa. Talvitakkiprojektista oli sopivasti jäänyt pala kangasta. Villa-alpakkaa. Näyttää turkikselta, mutta ei sitä ole ja paljon laskeutuvampaakin. Juoksuhamehan siitä syntyi. Mahdollisimman yksinkertainen sellainen. Kaksi samanlaista kappaletta sivusaumoista yhteen ja vyötärönauha trikoosta. Into päästä juoksemaan nousi samaa tahtia ompeleiden valmistumisen kanssa. 

Hame toimi juuri niin kuin piti. Vaikka se pyrki nousemaan liikaa ja sille asialle pitänee tehdä jotain. Tuotekehitystä siis jatkettava. Tosin huomasin, että kun jaksoin pitää lantion oikein eli edessä, silloin hame käyttäytyi hyvin. Tuleeko hameesta siis myös keino muuttaa juoksuasentoa (pelkään, että asentoni on liian istuva...)? :D 

Lämmin tuli ja oli. Pakkasasteista ei olossa tietoakaan. Kevyt oli askel, ihana rapina kenkien alla. Aurinkokin paistoi niin kauniisti. Ihan mahtava fiilis. 

Ne hihoista tehdyt säärystimet muuten toimi myös varsin hyvin: ohuen villapaidan kapeista hihoista valmistettuna eivät edes yrittäneet pudota nilkkoihin, perfect! 

Vuoden eka

Vuoden eka lenkki. Kolme päivää maltoin antaa jaloille lepoaikaa edellisestä rutistuksesta. Taisivat kaivata sitä. Yhtä paljon kuin minä tänä aamuna lenkkiä. Myönnettävä on, että torstain ja perjantain aikana ei olisi tullut mieleenkään laittaa juoksuksi. Eikä eilenkään vesi-räntäsadetta katsellessa ollut vaikeuksia ylipuhua itseä mieluummin sohvalle leffojen pariin. Tämäkö lie sitä kuuluisaa kropan kuuntelemista? ;)

Lumi oli tullut takaisin yön aikana ja se ilahdutti kovin. Ei tullut kenkäpoliittisia ongelmia. Nastalenkkareilla on nimittäin niin kiva juosta. Lepopäivien jälkeen jalatkaan eivät tuntuneet raskailta ja sykkeetkin sain pysymään hetken matalalla. Hyvä alku. 

Parasta on kuitenkin päästä luomaan Excelissä pitämääni juoksupäiväkirjaan uutta sivua. Kun saa lähteä nollasta ja voi helposti lisätä uuden sarakkeen: keskisyke. 

Kokonaissaldo tänä vuonna on 10,3 km. :)

Kohti tätä vuotta

Täyteen tuli. Matkalla muuttuneet viime vuoden kilometritavoitteet. 1300 km juostua. Aika rutistus oli viimeinen viikko: 55 km kuuden päivän aikana. Nyt sen jaloissa tuntee! Eilistä 7 km lenkkiä ei voi millään helpoksi luonnehtia. Lähtiessä vähän pakkopullan makuakin. Mutta en pystynyt enää antamaan periksi. Onneksi oli liukasta, joten kovaa ei olisi voinut muutenkaan mennä. Taisi itse asiassa tulla hitausennätys. :)

Vaikka vaikeaa oli, silti nautiskelin. Aurinko kun kunnioitti vuoden viimeistä lenkkiäni läsnäolollaan. Pysähtelin ottamaan valokuvia. Välillä jammailin Aguileran Candymanin tahdissa. Sulan kohdan koittaessa etsin väkisin jäätä. Ja ihailin kävelysiltaa. On jännää, että joistain elementeistä tulee jotenkin merkityksellisiä. Kuten silloista on minulle tullut. Symbolisesti ne aina muistuttavat siirtymisestä toisaalle, jonkin asian ylittämisestä. Jospa eilen ylitin juoksuun liittyviä huolia tai muita elämän murheita...

Kuuden päivän aikana juostu matka on ennätys sekin. Edellisestä kolmesta perättäisestä juoksupäivästä on siitäkin aikaa. Jalat kyllä kertovat usein kahden päivän jälkeen, että lepoa kaipaavat. Taisivat tehdä niin nytkin, en kuunnellut. Perjantaina aloitin 10 km peruslenkillä. Vasta sen jälkeen havaitsin tuon 1300 km rajan olevan liian lähellä... Lauantain kävin suurta kamppailua itseni kanssa, että yritänkö sitä saavuttaa vai en. Lopulta illan jo pimennettyä laitoin lenkkarit jalkaan: 8 km tuntui yllättävän helpolta ja olin tyytyväinen päätökseeni.

Sunnuntaina oli ratkaisun hetket. Pitkä olisi juostava, 20 km jopa. Pakkasta oli kymmenen astetta ja mietin kovin, miten juoma pysyy lämpimänä koko 2,5h:n ajan. Lopulta laitoin pulloon kuumaa juotavaa, päällystin sen foliolla ja sujautin säärystimen sisään. Kikka toimi: kotiovellakin juoma oli vielä haaleaa. Juoksu ei toiminut niin hyvin. Lyhyt palautumisaika edellisestä lenkistä ja kolmas perättäinen juoksupäivä tuntuivat viimeisen 5 km ajan. Kylmäkin tuli, juosutakista jäätyivät hihat. Talvijuoksutakki, muka. Kotiin päästyä ajatus siitä, että tuolla lumessa ja jäässä pitäisi pian juosta vielä 17 km, ei niin hirveästi houkuttanut.

Yhden välipäivän jälkeen tuntui onneksi paremmalta. Minut houkuteltiin testaamaan sisäharjoitusrataa Espoon Ratiopharm areenalle. 800 m kierros kahdessa tasossa. Sai siis myös ylä- ja alamäen mukaan. Mielenkiintoinen kokemus. Vaikka luulen, että jos yksin olisi pitänyt taivaltaa, olisi kierrokset jääneet muutamaan: en ole urheiluhalli/-sali-ihmisiä. :) Kymppi kuitenkin saatiin lopulta kasaan, yhden kovavauhtisen kierroksenkin tein. Ehkä kuitenkin siinä tilanteessa mukavampaa kuin talsia jälleen loska-vesi-jääsateessa. Ja vetoapuakin tavoitteen täyttymiseen kieltämättä tarvitsin. Ihanaa oli pukea jälleen kesätamineet ylle. Ihanaa oli lämpö ja alustan nopeus, jonka kyllä tunsi selässä ja jaloissa seuraavana päivänä. Onneksi oli enää tuo viimeinen, 7 km jäljellä...

Kaikkiaan viime vuonna tunteja juoksuun kului yli 130. Paritkin lenkkikengät kulutettiin loppuun. Juoksusukkia useampiakin. Telakalla eli vamman tai sairastumisen takia juoksutauolla oltiin yli viisi viikkoa. Yhden viikon lepäilin muuten vain. Se taisi tehdä päälle enemmän kuin hyvää. 

Menneen vuoden aikana juoksusta on tullut osa elämääni. Mutta liikunnasta varsinaisesti ei. Edelleen huomaan, että en niinkään kaipaa sitä rasitusta kuin juoksun terapeuttista voimaa. Meditatiivisia hetkiä. En vieläkään osaa kuvitella harrastavani muuta liikuntaa kuin juoksua. Paitsi pilatesta. Se on hassua. Kauhulla mietin, että jos pidempi juoksutauko koittaisi, miten kuntoani pitäisin yllä. Että pitäisikö minun oikeasti mennä uimahalliin tai kuntosalille. Mistä silloin löytäisin sen juoksun rauhoittavan voiman, joka tuo minulle niin paljon iloa?

Jotta telakat vältetään paremmin jatkossa, olisi lihaskuntoharjoittelulle paikkansa ja tarpeensa. Siinä yksi tavoitteistani alkaneelle vuodelle. Toisenkin olen jo asettanut. Mutta siitä enemmän, kunhan saan itse mutusteltua ja sisäistettyä moista. Kolmas ja se tärkein tavoite on edelleen nauttia juoksusta. :)

Nyt jalat ovat niin kipeät, että parikin päivää lepäillään. Ovat sen ansainneet. Sitten pikkuhiljaa uusia tavoitteita kohti. 

Ihania ja onnellisia juoksuhetkiä vuodelle 2015! :)