maanantai 22. syyskuuta 2014

Juoksuvapaaviikko

Vapaaehtoinen juoksuvapaaviikko. Pitäväthän ne ammattilaisetkin, kun kausi loppuu. Eli yritys tehdä välillä jotain muuta kuin juosta. Salaisena haaveena myös, että viikon jälkeen olisi niin kamala hinku ja palo laittaa lenkkarit jalkaan ja tossua toisen eteen, ettei meinaa nahoissaan pysyä.

Eiliseltä iltakävelylenkiltä. En olekaan pitkään aikaan käynyt ihan vain kävelyllä.
Melkein aina sitä on samantein laittanut jo juoksukengät jalkaansa.


Päivä 3. menossa. Levottomuutta jo havaittavissa. Ensin yritin purkaa sitä pilatestunnilla. Sitten vielä lentopalloa pelaamalla. Pilates lähinnä rauhoitti ja muistutti kehonhuollon tärkeydestä: miten jumissa selkäni olikaan. Jälkimmäinen puolestaan purki jo hieman olotilaakin. Mikä fiilis, kun pitkästä aikaa onnistuu iskulyönnissä niin, että pallo lentää pitkin sivurajaa... :)

Lenkkarit on pesty - eiväthän ne normiviikoilla ehtisi kuivuakaan. Mynextrun avattu selaillakseni juoksutapahtumia. En aio ilmoittautua, mutta jos ihan vähän vilkuilisi. Juoksu on siis koko ajan mielessä. Ihan vielä en tosin kuopi maata hermostuksissani.

Mutta mietin jo, miltä sunnuntaina tuntuu, sitten kun taas saa kirmata. Kyllä, olen pahasti koukussa. :)

perjantai 19. syyskuuta 2014

Palauttelevaa iloittelua juoksuhameessa

Mikä mieletön palauttelujuoksuilma! Kuin ois vieläkin kesä. Syyskuun toisella puolikkaalla. Ihanaa. Loistava mahdollisuus testata Tamperetta varten myöhässä saapunutta juoksuhametta. Harvoin on työkeikalla sellainen olo, että ei haittaa vaikka menisi todella nopeasti, jotta ehdin vielä lämpöisellä kelillä raitille.

Hyvän mielen kompressiosukat. Olivat tänään juoksutestissä. Jalat painoivat tonnin eli minulla ne eivät toimi. Mutta palautteluun oivat. Ja muutenkin ihanat. :)

Rakastan kaikkea kaunista. Etenkin vaatteita ja mekkoja. Siksi juoksemisen aloittaminen oli ensin jopa identiteettikriisin paikka. Pitääkö minun luopua itselle ominaisesta mekko ja korkkarit -lookista? Minulle ei ole ollut aivan sama, millaisissa tamineissa juoksen. Ihan sporttibabeltakaan en ole tahtonut näyttää. Onneksi suurin osa hyvistä juoksuvaatteista on myös hyvännäköisiä. Tai sellaiset on mahdollista valita. Jos vaikka sama juoksukenkä on tarjolla sekä itselle miellyttävänä värinä että jonain muuna, voin helposti odottaa yhden yön, jotta saan ne ihanammat (myyjä löytää varastosta).

Käyttäisin siis juostessakin mielelläni hameita ja mekkoja. Ja niitä olenkin etsinyt koko tämän ajan. Ensimmäinen hankintani oli pelkkä hame, alerekistä. Pian seuranneella juoksulenkilläni se päällä tajusin, miksi niissä kannattaa olla housut alla. Heh. Kiinteät vielä, ettei tule useampi vyötärönauhaa vatsaa puristamaan. Käyttämätön ihanuus. Ehkä rantalentiksessä joskus...

Urheilukaupoissa on koko ajan ollut tarjolla joitain juoksuhameiden tapaisia. Osa niistä on minulle liian rajuja väritykseltään. Vaikka tämän harrastuksen myötä värisilmäni (musta-mustasta) on selvästi laajentunut, en silti halua laittaa päälleni minttua ja lilaa yhtä aikaa. Värimaailma, jota moni näkemäni juoksuhame edustaa. Keväällä epätoivoissani hommasin capri-hameen, joka on muuten kiva, mutta siinä ei ole taskuja. Paitsi avaintasku. Asettaa siis yläosalle haasteita. Jos itse kaavoittaisin moisen, huomioisin myös muutamia muutamia seikkoja etenkin hameosassa...

Caprihameessa Länsiväyläjuoksussa.

Zalandossa oli aiemmin tarjolla jopa juoksumekkoja ja yhden sellaisen sain lahjaksi. Vaikuttaa tennismekolta, mutta hame ei ole yhtä leveä ja liehuva. Merkkikin - Rono - viittaa juoksuvaateasiantuntijaan. Materiaali on periatteessa hyvä ja hengittävä, paitsi se antaa kovin paljon periksi. Pysyvästi. Alla olevien "shortsien" lahkeet venyivät niin, että eivät pysy edes lyhyellä matkalla paikoillaan. Minulla on oltava riittävän pitkät lahkeet alla, jotta helteilläkin juokseminen onnistuu ilman suurempia hankauskipuja. Mekkoa on myös pitänyt tuunata hieman: tasku puhelimelle vetokejusaumaan (sisäpuolelle) ja avaimelle rengas helman alle piiloon. Eli taskuja mekossa ei ollut. Onneksi mekko toimii loistavasti vaikka rantalentopallossa tai meloessa. Käyttöä siis löytyy, mutta juoksuhameen/-mekon etsintä jatkui.



Kiitos aktiivisen googletuksen lopulta löytyi Runningskirtsin hameet. Niitä voi tilata Hollannista laajemmasta valikoimasta tai sportygirls.fi -verkkokaupasta. Siis ihan Suomesta! Miksi en ole näitä ennen nähnyt? Ihania, piristäviä ja nähtävästi myös toimivia. Niin kaikki merkin alla olevat sivustot lupaavat.

Tässä asussa piti Tampereella taivaltaa - ilman sukkia - toisin kävi... Onneksi edes nyt.

Tänään oli testilenkki. Olisin ehkä voinut valita pienemmänkin koon. Lahkeet pysyivät hyvin paikoillaan - tai ainakin nousivat tasaisesti. Silloin toisen lahkeen reuna ei jää hankaamaan toista sisäreittä. Tosin lahkeet voisivat minulla olla vielä 2 cm pidemmät. Tuo valitsemani malli on ns. urheiluhame. Varsinaisessa juoksuhameessa on vielä lyhyemmät lahkeet, ellei aivan lahkeettomat housut. Ehdoton plussa on kolme isoa taskua. Takana olevaan menee puhelimeni eli musiikkilaite. Sivutaskuihin voisin laittaa geelejä. Hameosa oli muutoinkin mukava: riittävän leveänä ei nouse (edellisen caprihameen ongelma), mutta ei myöskään liehu liitäessä (siksi ei tennishameita). Kun tämä ihanuus vielä selvittää testit pitkillä lenkeillä ja toisaalta intervallien spurteissa, taidan olla löytänyt juoksupukeutumistyylini. Toivotaan siis taas parasta. Hyvältä jo vaikuttaa, vaikkei vieläkään 10+ -hametta ole löytynyt. Minun reisilleni.

...olen miettinyt oman juoksumekon suunnittelua ja kaavoitusta. Vinkkejä löytyisi jo millä mitalla tällä kokemuksella. Ei mikään merkki tahtoisi asiantuntija-apua? :

(Merkit mainittu vapaaehtoisesti mainostamalla, että jos omista kokemuksistani olisi jollekin jotain apua...)




maanantai 15. syyskuuta 2014

Kisan jälkeinen aamu

Kisan jälkeisenä aamuna ymmärtää konkreettisesti kuinka kokonaisvaltainen laji juoksu on. Ei ole vain jalat kipeät vaan myös vatsalihakset, alaselkä - ja ojentajat (?). Oikeastaan koko kroppa on vielä vähän myllerryksessä. Mutta mieli on ihanan rauhaisa. Tätä olotilaa ei koe treenatessa, koska ainakaan itse en saa itsestäni niin paljoa irti yksin poluilla ja teillä juostessa kuin numerolappu rinnassa. Siinä lienee ainakin osasyy, miksi juoksutapahtumiinkin jää koukkuun. Itsensä ylittäminen ja voittaminen on aina yhtä ihanaa.

Kompressiosukat todella auttavat jalkojen hätään. En siis juossut niillä vaan puin heti suihkun jälkeen. Pidin jaloissa koko loppupäivän, jonka jälkeen ajattelin, että josko en kuitenkaan ne jalassa nukkuisi. Joskus aamuyöllä kuitenkin heräsin jalkasärkyyn ja sujautin sukat uudestaan jalkaani. Onneksi niin tein. Nyt jalat tuntuvat suhtellisen voimissaan olevilta. Mistä vain saataisiin kompressiosukat myös reisilihaksia auttamaan...?



Eilen loppui "kausi" tämän vuoden osalta. Siksi olo on aika haikeakin. Mutta helpottunut. Huomasin, että jo jokin aika sitten aloin kaivata sitä, etten niin jokaista askelta analysoisikaan ja suunnittelisi lenkkejäni etukäteen. Että menisin vain fiiliksen mukaan, kunnon ylläpidon/kohotuksen vuoksi. Juoksemisen nautinnosta.

Aamukahvilla jaksoin jo avata tarkemmin Garminin tietoja eilisestä kisasta, vähän tulkita käppyröitäkin. Tietoa löytyy lähdöstä 16 km merkkipaalulle. Siis siihen hetkeen asti, kunnes Garminini häivisi (jo käsitteeksi muodostunut lausahdus). Kesäkuiseen puolikkaaseen verrattuna en osannut ylläpitää yhtä tasaista vauhtia, mikä toki voi johtua myös maastoprofiilista."Hitaaseen" alkuun sisältyi myös muutamia kovia kilometrejä, jotka ovat väistämättä verottaneet voimia loppumatkasta. En myöskään kyennyt siihen, mihin lenkeilläni niin usein tähtään eli nousevaan vauhtiin. Enemmänkin vauhti oli kuin intervalleja juoksisi vähäisin vaihteluin: nopeampaa kilometriä seurasi aina vähän hitaampi. Enkä malta olla jossittelematta, että olisiko viimeinen vitonen mennyt kovempaa, jos olisin ollut tietoinen vauhdistani, sykkeistäni - ja ennen kaikkea jos musiikki olisi pauhannut korvissani rytmittämässä ja tsemppaamassa. Tuo vitonen kun oli yhtä nopea (tai hidas) kuin tietoisesti hitaammin juostu ensimmäinen.

Ehkä siinä on minulle talveksi hyvä kehittymiskohta: oppia juoksemaan tasaisesti.

Tällä viikolla palautellaan. Huomenna ensin todella hidas ja lyhyt - n. 5km - lönköttely. Torstaina ja lauantaina kaksi muuta. Vähän pidempään, vähän nopeammin. Mutta sen jälkeen aion pitää kokonaan juoksuvapaan viikon! Sellaisen, joka ei johtuisi pakkosyistä, kuten flunssasta tai rasitusvammasta. Saa nähdä onnistuuko. Kyseisen viikon aikana yritän etsiä itselleni tukilajeja talven huonojen päivien varalle. Siis pilatesta, Bodypumpia, spinningiä, lentopalloa, sählyä - tai jotain ihan muuta. Kun lenkkarit tuon tauon jälkeen uudelleen jalkaani laitan, alkaa peruskuntokausi ja se todellinen nautiskelu.

Yksi haave ja tavoite minulla kuitenkin tälle syksylle vielä on: juosta jonain päivänä 25 km.





sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tarinaa Tampereelta

Terkkuja Tampereelta. Puolikas tuli taivallettua mielettömän kauniissa maisemissa, joita ilma vain korosti kuin valoheitin. Juoksu sujui suunnilleen niin, kuten olin suunnitellutkin. Flowtakin sain maistaa muutaman kilometrin ajan. Lopputuloksena ennätys 02:05:47. Kun huomioi olosuhteet, on oltava onnellinen. Edellisessä postauksessa mainitsemani väsymys, vatsakipu ja muut vaikuttivat vielä. Viimeistelyjuoksun jälkeen venytellessäni totesin selkäni olevan todella jumissa. Ei kun Buranat tappiin ja nähtävästi orastava tulehdus estettiin tällä kertaa. Ainakaan tänään jalat eivät antaneet samanlaisia signaaleja kuin vielä torstaina. Mutta kun salaa haaveilin sitä 02:05 :n alitusta... :-/



Eniten minua kuitenkin hymyilyttää tämä stoori:

Vähän ennen 16 km paalua Garminini putos. Nauha, jonka varaan olin sen shortseihini virittänyt ei kestänyt. Itse en moista heti huomannut. Olin niin keskittynyt energiageelin nauttimiseen. Muutaman askeleen perässä tulleet mainitsivat siitä heti kun huomasivat minun huomanneen. Pysähdyin ja käännyin. Juokseva joukko ja kellon etsiminen heidän jaloistaan... Kääk! Sekunnin mietittyäni päätin antaa sen olla ja jatkaa ennätyksen tavoittelua. Ensin minua ei edes harmittanut. Muutamien satoja metrejä juostuani myös puhelimeni, josta siis kuuluu musiikki - henkireikäni - lakkasi toimimasta. Akku loppui. Silloin harmitti. Oli orpo olo. Onneksi löysin pian katseellani hyvää vauhtia juoksevia, joiden seuraan lyöttäytymällä ajattelin pääseväni kunnialla maaliin...

Maalissa selvittelin usealta ihmiseltä, voisinkohan vielä löytää Garminini. Enkä olisi moiseen ryhtynyt, jollei minulla olisi ollut hyvinkin tarkka mielikuva katoamiskohdasta ja siitä, että aivan sen vieressä oli yksi toimitsija. Jospa hän olisi nähnyt putoamisen myös ja poiminut sen mukaansa. Kysellessäni kelloa ei vielä löytänyt, mutta kun olin jo siirtynyt juoksukaverin autolle, yksi toimitsija tuli perässä heilutellen kelloa. Auto ei edes ollut ihan ensimmäinen rivissä stadionilta lähtiessä. Olen varma, että hän näki minut jo kaukaa kiitos päivän toisen puheenaiheen eli neonpinkkien kompressiosukkien. Myöhemmin Facebookin kautta vielä selvisi, että toimitsija ei ollut kelloa havainnut, mutta kanssajuoksija oli ja hän oli ystävällisesti sen poiminut ja vienyt oman juoksunsa lomassa toimitsijalle, joka oli tuonut sen stadionille, jossa se päätyi sen toimitsijan käsiin, jonka kanssa olin jutellut, joka juoksi vielä perääni... huh. Kiitollisuuteni on suuri!

Ja jep, niin hurahtanut voi ihminen olla, että jättää kalliin kellon makaa maahan ja jatkaa ennätyksen metsästystä...


Itse juoksussa uskalsin lähteä riittävän reippaasti, mutta sopivan rauhallisesti matkaan. Sykkeet olivat alusta asti melko korkealla: kiva tietää, että pystyn näköjään juoksemaan yli 160 sykkeillä pitkään ilman, että alkaa tuntua pahalta.  Auringon ansiosta kaikki kahdeksan juomapistettäkin tuli hyödynnettyä ja tankkauksesta huolimatta kaksi geeliä nautin. Varmuuden vuoksi. Muutamalla juomapisteellä kaadoin tosin vedet enemmänkin niskaani kuin suuhuni.

Tein paljon lupauksia. Aina kun jalkani kertoivat olemassaolostaan vaikka vain pienillä vihjeillä, lupasin aloittavani lihaskuntotreenit. Heikolla hetkellä lupasin, että en koskaan juokse maratonia. Onneksi ne kestivät kovin lyhyen aikaa. Lupasin olla ihana ihminen, jos Garminini löytyy - ja jo matkaan lähtiessäni olin luvannut, että tämän jälkeen alkaisi kausi, johon ei sisälly himmailua, tankkausta tai palauttelua vaan puhdasta juoksemisesta nauttimista.

Psyykatakin itseäni sain. Niillä viimeisellä viidellä kilometrillä, kun musiikkikaan ei minua kannustanut. Ensin odotettiin juomapisteitä, sitten 19 km virstanpylvästä, sitten 20 km kylttiä ja loppusuora jaksettiin herkkuja itselle lupailemalla.

Heti suihkun jälkeen laitoin jalkaani uudet kompressiosukkani. Neonpinkit. Ne tilaamani sydänsukat eivät siis ehtineet saapua. Odottavat minua huomenna postissa. Noissa neonpinkeissa polvisukissa lähdinkin juoksun jälkeen valloittamaan Tampereen keskustaa - ja minkä huomion ne saivatkaan! Jos siis haluatte kääntää katseita, sellaiset jalkaan ja tietysti hameen kanssa. :) Tosin ne saivat huomiota jo stadionilla ja kuten jo totesin, luulen niiden edesauttaneen Garminini palautumista minulle. Kun vielä selvästi auttavat toipumista kisasta - syy hankintaan -  niin loistosijoitus, vaikka ovatkin häthätää hommatut.



En ole läheskään niin väsynyt kuin kesäkuun Forssan kilpailun jälkeen. Eikä kroppaani satu samalla tavalla, etenkään jalkoihin. Olisiko siis niin, että kehitystä olisi tapahtunut? Vai onko kaikki näiden ihanien sukkien ansiota? Tosin en ole myöskään samanlaisessa jälkiflowssa. Tänään sen ymmärsin: tämän lajin yksi huono puoli on, että sen ensimmäisen kerran superfiiliksen voi tuntea vain kerran. Sen jälkeen kyse on uusien ennätysten metsästyksestä, onnistumisentunteista niihin päästessä, pettymyksistä jos ei pääse ja muuten vain fiilistelystä siinä välissä.

Mikä on seuraava tavoitteeni? Että pääsen takaisin siihen tilaan, kun vain nautiskelen juoksemisesta. Ilman lukkoon lyötyjä tavoitteita. Ilman suoritusmeininkiä. Että juoksen sen mukaan, miltä tuntuu. Pidempään, jos huvittaa. Kovempaa, jos tuntuu siltä. Keväällä, silloin mietitään vasta uusia kisoja.

Mutta onhan nyt ihan superhyvä olo.... JIIHAA! :)











torstai 11. syyskuuta 2014

Herkullista valmistautumista

Malto6 -juoma, karkki, piimäkakku, pasta ja leipä. Niistä on tämä viikko tehty. Menossa siis tankkausvaihe Tampereen puolimaratonia ajatellen, joka juostaan tulevana sunnuntaina. Tällä kertaa minusta tuntuu, etten ole niin valmis, kuin pitäisi olla. Juoksut ovat sujuneet vaihtelevasti ja työputken mukanaan tuoma väsymys viime viikonloppuna ei meinaa päästää otteestaan. Siihen vielä jonkinasteinen vatsapöpö päälle... Kyllä nämä karkit ja piimäkakut nostavat ainakin mielialaa, jos eivät muuta. ;)



Kun valmistautuminen alkaa sujua jo vanhoja tapoja noudattaen, olenkin yrittänyt miettiä, miten helpottaa palautumista. Olen jälleen samassa tilanteessa, että jossain vaiheessa juoksun jälkeen pitää hypätä auton kyytiin ja istua siinä n. pari tuntia. Viime kertaista paikkojen totaalista jämähtämistä syytän moisesta paikallaan olosta. Olen ymmärtänyt, että kompressiosukat ja -säärystimet auttaisivat ainakin jalkojen palautumiseen, joten sellaisethan oli hankittava. Runnerskirts -merkin mallistosta löytyikin sellaiset, joita voisin kuvitella pitäväni ihmisten ilmoilla ilman lenkkareitakin. Pinkit, sydämellä varustetut. Hupaisat jopa. :) Harmi, että taisin tilata sukat liian myöhään ja ne eivät tämän kisan jälkipelien pelastajaksi ehdi. Vielä on onneksi yksi arkipäivä edessä, toivotaan siis parasta. Periaatteessa lentosukat ajavat saman aseman (puristavat vähemmän, vaikuttavat samaan eli verenkiertoon), joten ehkä käyn sellaiset hakemassa kotimatkaa silmällä pitäen, jos postiluukku ei huomenna kolahda. 

On muuten aika ihanaa, että voi suunnitella starttaavansa ihan kesätamineissa. Lämpötilan on ennustettu olevan korkeampi kuin kesäkuussa puolikasta juostessani. Ja muistan hyvin, kuinka lämmin siinä kahden tunnin aikana tuli. Vaikka silloin epäröin kovin lyhytlahkeisia shortseja ja lyhythihaista juoksupaitaa, nyt en ajattelekaan muuta. Ongelmana on, että nuo lyhytlahkeiset shortsini alkavat olla aika loppuunjuostut: vyötärönauha ei pysy paikoillaan, lahkeet pyrkivät nousemaan liian löysinä. Jotenkin tuntuu kuitenkin hassulta mennä vielä nyt ostamaan uudet samanmoiset. Syyskuussa? Viime vuonna tähän samaan aikaan etsittiin jo pitkiä trikoita...


Valmistautuminen sunnuntaihin rytmittää koko viikkoa:

Maanantai: perusvauhtinen 7km, yritys pitää sykkeet alle 150 (onnistui huonosti)
Tiistai: lepopäivä
Keskiviikko: 6 km - 10 min hitaasti, 15 min "kisavauhtia", 10 min lönkötellen
Torstai: lepopäivä, tankkaus alkaa
Perjantai: hidashidas 5 km lenkki, päälle pitkät venyttelyt, tankkauspäivä
Lauantai: lepopäivä, ei enää tankkausta paitsi illalla urheilujuoma-/nestetankkausta 
Sunnuntai: ready-steady-flow!

Ihanaa tulevaa viikonloppua ja hyviä juoksuja! :)