Tunnelmia Midnight Runista

Midnight run onnellisesti takana. Onhan se aikamoinen tapahtuma. Tänä vuonna yli 10 000 juoksijaa. Kummallista, kuinka hyvin se porukka mahtuu kaduille. Reittiä kehuttiin etukäteen raskaaksi. Mielestäni se oli ihan sopiva tai sitten siihen oli osannut varautua. Kaunis se kuitenkin oli: iltavalaistuksessa hehkuva kaupunki. Erityisesti jäivät mieleen ihanat valaistut puut - ja lähes koko matkalle levittäytynyt kannustajien joukko.

Tapahtumassa on lähtöryhmät ja kirjoitan sen nyt itselleni muistiin: ota mieluummin liian kova kuin liian hidas. En mitenkään uskonut pärjääväni alle 55 minuuttiin tähtäävän ryhmän perässä. Se optimaalisin oli jo täynnä, joten olin vähän päälle tunnin ryhmässä. Sainkin ohitella ja juosta siksakia aikalailla. Ja kun piti ottaa aina pieniä spurtteja, jotta pääsi tyhjempään kohtaan juoksee - se rasittaa. On jännä, että vaikka sitä lähtöalueella niin moneen kertaan sanotiin, että juoskaa mahdollisimman oikealla, jotta vasemmalta pääsee nopeammat ohi, niin se ei toteudu. Vaaratilanteitakin sattuu, kun ohittajat puristuvat pysäköityjen autojen ja massan väliin. Tämä lienee se suurin syy, miksi en niin tällaisista supermassatapahtumista välitä. Vieläkään.

Niin se aika. 00:57:03. Oikein hyvä. Varsinkin kolmeen viimeiseen kilometriin olin tyytyväinen. Vasta viimeisen puolen kilometrin aikana jouduin ottamaan psyykkauskeinoja käyttöön. Kaiken kaikkiaan ihanaa oli juosta, aina vaan! :)

Suurin ahaa-elämykseni kuitenkin koettiin jo kotona. Tiesin, että tiedossa on melko pitkä odotusaika siitä, kun tavarat pitäisi jättää siihen, kun juoksemaan pääsee. Kuitenkin lämpötila oli sellainen, että juoksin shortseissa ja t-paidassa. Mutta odotellessa meinasi tulla kylmä. Enkä halunnut juoksuun ottaa mukaan mitään ylimääräistä. Olin jo päättänyt käyttää edellisessä postauksessa mainitsemaani kertakäyttösadetakkikikkaa. Mutta jäinkin miettii, kuinka paljon muovijätettä tulee, jos kaikki 10 000 juoksijaa tekee niin. Eli onko jotain muuta, mitä voisin käyttää lämmikkeenä, mutta jonka voisin heittää lähdön hetkellä roskiin?

Sukkahousut! Rikkinäisiä löytyy monia, kun kuvittelee, että "kyllä niitä tulee vielä housujen alla pakkasella käytettyä". Lentämässä joka tapauksessa roskiin. Leikkasin housuosan ja jalkaterät pois ja kas, minulla oli pitkät hihat, jotka sopivasti lämmittivät käsivarsia. Pientä tuotekehittelyä tosin vielä kaivataan, koska ne meinasivat koko ajan olkapäästä tippua. Paremmat kuitenkin kuin ei mitään. Ja niiden asettelusta sai sopivasti jännitystä purkavaa puuhaa lähdön hetkelle. Mutta miksi niille lähtöalueille ei saada niitä roskiksia? Niitä kaivataan myös juomapullojen sijoitukseen.

Hyvä mieli. Ei kun kohti seuraavia tavoitteita. :)

Juoksuvaatteista osa I

Mitä pukea päälle? Ajankohtainen kysymys ei vain lenkille vaan myös muuten. Kun on jo hieman viileämpää ja ihan kohta sataa taas. Kuitenkin jos aurinko vähänkin paistaa, ollaan hetkessä hiestä märkiä...

Jostain luin, että etenkin kisoihin (siis juoksutapahtumiin, joissa juoksen ensisijaisesti itseäni ja joskus myös kelloa vastaan) kannattaa laittaa mahdollisimman vähän päälle. Samaisen olin tosin jo havainnut käytännössäkin. Hiki tulee joka tapauksessa. Jos olen joskus ihmetellyt yleisurheilijoiden niukkoja kilpailuasuja, sittemmin olen etenkin hellekeleillä niitä myös ymmärtänyt: mitä vähemmän päällä, sen mukavampaa. (Yleisurheilijanaisille toivoisin tästä syystä kunnioitusta toimittaja-kuvaajilta, koska kyse on pitkälti käytännöllisyydestä ja mukavuudesta, käsitykseni mukaan osin myös pakosta...) Vähemmän potentiaalisia saumoja, jotka hiertävät. Vähemmän ihoon liimapaperin lailla kiinnittyvää kangasta. Vähemmän hikeä. Sateella vähemmän läpimärkää materiaalia kannettavaksi mukana...

Tämä mielessäni lähdin tänään auringon pilkottaessa ja lämpöasteiden kohotessa varjossa +16 asteeseen ihan hellevarustein liikkeelle. Siis lyhyet, tiukat juoksushortsit ja hihaton toppi. Matkaa kertyi 6 km vauhtikestävyyssykkein eli hiki tuli. Onneksi kuuntelin kerrankin järkeäni, koska fiilis lähtiessä oli, että olisin halunnut laittaa jo lämpöisempää päälle. Olen kuitenkin huomannut, että jos minulla on vaatetuksen takia liian kuuma, ahdistus iskee, mikä näkyy heti juoksufiiliksessä - ja sykkeissä. Nappivalinta oli vaatetukseni siis tänään!

Asu, joka vielä odottaa: liian kuuma näihin keleihin. Mutta tuo juoksupaita-huppari on ihan täydellinen ostos. Tiedän sen niin hengittäväksi, että esim. sateella voisi jo päälle laittaa. Kyllä se maksoikin, mutta kannatti. Tiedän sen olevan ystävä vielä talvellakin.

Eri mittaisin hihoin/lahkein varustetut juoksupaidat ja -trikoot muodostavat pukeutumiseni rungon. Molemmissa on paljon eroja merkkien välillä, jotka huomaa vasta käytännössä. Pelkästään sana "tekninen" tai "juoksupaita" ei vielä kerro kaikkea. Toiset ovat hengittävämpiä kuin toiset. Hinta taitaa jotain materiaalista kertoa, merkki myös. Itse haluan, että juoksupaidat ovat melko tiukkoja. Kuin ne siten tukisivat keskivartaloa, vaikka varsinaista kompressio-ominaisuutta ei olisikaan. Tämä on tänä vuonna osoittautunut yllättävän haastavaksi kriteeriksi. Myös muut yksityiskohdat vaikuttavat. Kuten se, että saan musiikkilaitteena toimivan puhelimen mukaani.

Oma ohje itselleni on, että vain sen verran päälle, että tietää selviävänsä ilman spurttia (=pakottava tarve juosta viileyttä pakoon) 1-2 ensimmäisestä kilometristä. Sen jälkeen on taatusti jo lämmin.  

Se alkuverryttely taitaisi auttaa tähänkin... ;)

Kun aloitin juoksun, mietin usein, että pitäisi olla ainakin kahdenlaisia vaatteita: aloittelijoille ja aktiiveille. Itse vierastin kovin ajatusta pukea tiukat tamineet, jotka paljastivat jokaisen muhkuran. Asiaa ei helpottanut ne 13 ylimääräistä kiloa, joita kantoi silloin vielä mukanaan. Kun oli muutenkin epävarma kaikesta - vauhdista, tekniikasta, tyylistä - olo oli kovin alaston. Kuitenkin juuri teknisten vaatteiden käyttöönoton myötä juoksusta tuli huomattavasti mukavampaa ja myös helpompaa. Kuin vauhtia olisi heti tullut lisää. Tai sitten se oli sitä, että piti päästä nauravien katseiden alta nopeasti pois. ;)

Säiden tästä hieman viilentyessä kaivan seuraavaksi caprit esiin. Tiedän niillä selviäväni aina n. +4-5 asteeseen. Pidempään kuin pelkällä juoksupaidalla. Eli juoksutakkikin pitää kaivaa taas jo naftaliineista. Sääreni eivät juuri kylmyyttä tunne, kiitos ympärivuotisen hameiden käytön. Caprien myötä poistuu ongelma nimeltä "lyhyiden lahkeiden nouseminen ja reisien sisäpintojen hiertyminen". Tuota hiertymistä muuten ehkäisen sipaisemalla reisiin Compeedin rakonestopuikkoa. Tänä kesänä lyhyillä lenkeillä myös ihan vain deodorantin käyttö samaiseen kohtaan auttoi. Elämän pieniä, mutta niin helpottavia niksejä.

Ai niin ne juoksumekot ja -hameet. Toinen stoori se... :)

p.s. Nerokas vinkki juoksutapahtumiin - Forssan Suvi-illassa käytännössä haivattu ja poimittu - etenkin näille epämääräisille lämpöasteille on pukea lämmittelyn ja lähdön odotuksen ajaksi kertakäyttösadetakki päälle. Satoi tai paistoi. Sen kun voi heittää pois juuri ennen lähtöä...

Lehtiä, tapahtumia ja tajunnan virtaa

Ennen sohvapöydälläni tapasi olla pino muoti- ja naistenlehtiä. Pitäisi ehkä olla vieläkin. Viime keväänä ne saivat kuitenkin väistyä Juoksija-lehden tieltä. Pidän tätä hurahdukseni pahimpana merkkinä. Enkä yksin sitä vaan, että odotan myös malttamattomana uuden lehden ilmestymistä jo hyvän aikaa etukäteen. Mikä ilo, kun kolahtaa postiluukusta. Eilen saapui, tänään perjantaina olen varannut meille kahdelle täydellisen rentoutumishetken.

Eilen kävin pitkästä aikaa hölköttelylenkillä. Hitaasti, ei niin pitkästi. Puhutaan kait myös peruskestävyyslenkistä tai palautuslenkistä. Minulle se taisi olla tuota jälkimmäistä. Pitäisi toteuttaa useammin. Vaikka pitkät lenkit ja intervallit ja muut ovatkin ihania, ne ovat sen verran rankkoja, että joskus käy mielessä, mitä hullua sitä oikein on tekemässä. Hölkötellessä on vain iloa ja hyvää fiilistä. Ei satu mihinkään, ylämäessäkään. Ei puuskututa. Tosiasiassa eilen ei oikein edes ehtinyt 6 km aikana tulla hiki. :) Päälle hyvät venytykset ja jo olen taas valmis tämän päiväiselle kovahkolle vitoselle.

Eilen ei tällä polulla näyttänyt ihan näin kesäiseltä, mutta ihanalta silti... :)

Ilmoittauduin Midnight Runiin. Odotettavissa on hikinen ilta kaupungin kaduilla. Mielenkiintoista, miten karnevaalitunnelma vaikuttaa juoksuun. Ja juoksijoiden määrä. Ja mukulakivikadut. Lähden fiilistelymeiningillä matkaan - ja tekemään viikon kovan treenin. Tarkoituksena kun on siitä parin viikon päästä juosta Tampereella syksyn puolikas. Haaveilin pitkään puolikkaasta Garda-järven maisemissa, mutta työtilanne ei anna nyt periksi. Tampere tai Garda - eikös se ole melkein se ja sama? ;) Valmistautumisaika vain lyheni reilulla kuukaudella ja siksi ei nyt ehdi varsinaisesti herkistelemään Midnight Runia varten. Etenkin pitkiä lenkkejä kaipaisin vielä parikin alle ennen Tampereelle suuntaamista.

Tämän viikon rankkasateet ovat saaneet minut ihmettelemään, mitä laittaa päälle kun sataa ja kaatamalla. Tähän asti olen onnistunut kaiken maailman sääappsien avulla ajoittamaan lenkkini poutasäille tai maksimissaan tihkusateille. Saan muuten erityisiä kicksejä siitä, jos lenkki osuu kahden saderintaman väliin, tietoisesti. :) Kahden tunnin lenkkejä voi olla vaikeampi ennustaa ja ajoittaa. Mutta ei perusjuoksutakillakaan kovin pitkälle pötkitä nyt nähdyissä keleissä. Mitä siis päälle?

Endorfiini-intervallit

Miten ihanaa onkaan, kun juoksu tuntuu yksinkertaisesti hyvältä ja helpolta. Voi juosta rennosti, vaikka epämukavuusalueella mennäänkin. Ihanaa. Olin jo hieman lupailemassa itselleni, että voin hyvin jättää kaikki syksyn tapahtumat väliin ja juosta vain. Että jos ei tunnu hyvältä, ei ole pakko. Nyt tuntui hyvältä. Niin hyvältä, että tahdon taas mennä kaikkialle ja osallistua jokaiseen mittelöön, mikä eteen tulee. :D

Intervalli oli harjoituksen nimi. 4 x 500 m, 4 minuutin palautuksin, n. 8 min lämmittelyllä. Hyvässä muistissa kesken jäänyt kiireessä tehty yritelmä. Siksi ajattelin, että en edes yritä juosta noita veto-osuuksia kovaa. Siis liian kovaa. Mutta juoksu tuntui nyt heti erilaiselta, rennolta. Itseä ei tarvinnut puskea eteenpäin, hammasta ei tarvinnut purra ja vaikka sykkeet nousivat nopeasti, puuskutuskaan ei ahdistanut. Lopputulemana kaikki vedot juostuna alle 5 min/km keskivauhtia, "reilusti" vielä (4,51-4,56 min/km). Ensimmäisen kerran. \o/ Viimeisen vedon loppukirissä tavoiteltiin jo 4 min/km vauhtia. Hyvin tällaiselta, joka ei ole koskaan ollut nopea, eikä oleta olevansa sitä vieläkään.

Hienoja vuoristoja ollaan taas piirretty... 

Outoa oli, että vasta viimeinen veto otti todella koville. Kaikki muut kolme tuntuivat vain hyviltä. Sykkeet laski nopeasti vedon jälkeen - jopa sen viimeisen. Pidän sitä erityisen hyvänä merkkinä.

Mutta parasta on se hymy, mikä on kasvoilla jo ennen kuin lenkki on ohi ja se tunne, kun jalat vain vie. Ei haitannut edes ne, joita ohittelin ja jotka kääntyivät katsomaan puuskutukseni kuullessaan. Otin moisen eleen vain kannustuksena. Lisää tätä! :)

Nousevan tahdin iltalenkki

Pitkän päivän päätteeksi iltalenkki. Jalkaan ei satu, mutta ei se ihan tunnu samalle kuin tuo toinen. Matkaan lähdin ilman tavoitteita ja ajatusta, kerrankin. Muuta kuin, että juoksemaan, jee. Hyvä lenkki tuli. Nouseva oli tahtikin, ihan vahingossa. Itsekin ihmettelin, että intouduin noin...

Kierros	Aika	Etäisyys	Keskitahti
Yhteenveto	37:17.0	6.11	6:06
1	6:25.6	1.00	6:26
2	6:23.0	1.00	6:23
3	6:21.8	1.00	6:22
4	6:05.2	1.00	6:05
5	6:07.6	1.00	6:08
6	5:01.5	1.00	5:01
7	:55.8	0.12	8:03

Sykkeiden korkeutta (ja heittelyä) voisi kauhistella, mielialan vaihtelua ihmetellä. En osannut päättää, tuntuuko hyvältä vai huonolta.Toisaalta teki mieli lopettaa parin kilometrin jälkeen. Toisaalta taas juosta maailman ääriin. Huomaan, että nämä viime aikojen takaiskut eli helteen/nestevajauksen takia kesken jääneet/lennosta muuttuneet lenkit ja jalkakipu ovat tuoneet pelon siitä, että "ihan kohta ei tunnukaan niin hyvälle".  Sellaisen kanssa juoksemista ei voi varsinaisesti rennoksi kutsua.

Mutta olihan se silti niin ihanaa, taas. Vähän turhan lämpimästä säästä, norona valuvasta hiestä ja hieman omituiselta tuntuvasta jalasta huolimatta. Tunsin myös olevani varsinainen outolintu. Kaikki muut lähiseudun ihmiset kun tuntuivat viettävän tätä viimeistä lämmintä kesälauantaita jotenkin ihan toisin. Hymyilivät vain, kun puuskutin ohi heidän grillauspaikkojensa... :)

Sääntöjä fiilistelyyn

Tänään aion kokeilla juoksua, että miten jalka kestää. Lähes viikko on kivun ilmentymisestä aikaa. Buranakuuri ja lepo tuntuvat ainakin periaatteessa tehonneen. Jalkaan ei ole moneen päivään sattunut kävellessä. Edes niillä läpysköillä, joita kivusta syytin. Maanantaina onnistui jo rantalentopallokin pehmeässä hiekassa. Ehkä nyt siis juoksukin.

Mieli ja pää kaipaavatkin jo kunnon lenkkiä. On jo muutamana päivänä ollut fiilis, että hypin kohta seinille, jos en pääse pian purkamaan tunteitani lenkkipolulle. Hassua tämäkin, että näin on. Että kun alan olla pahalla päällä tai stressaantunut, se paras keino leppyyntyä ja rauhoittua on laittaa juoksukengät jalkaan. Olisinko vuosi sitten uskonut, että niin on. :)

Lempimaisemaani juosta

Ihanat helteet sen kun jatkuvat. Siksi lenkille pääsee vasta illalla ja minulla on koko päivä aikaa fiilistellä, mihin suuntaisin. Olen onnekas, että asun paikassa, josta voin tehdä lenkkejä moneen eri suuntaan, eri maastoprofiileilla, alustoilla ja erilaisissa maisemissa. Intuitio yleensä kertoo, minne suunnataan.

Viime kesänä, kun valmistauduin ensimmäiseen juoksutapahtumaan ja sitä myöten juoksemisestani tuli suunnitelmallisempaa, loin joitain sääntöjä lenkeilleni. Yksi niistä oli, että "juokse aina vain kauniissa maisemissa". Vaikka en aina edes ehdi katsella ympärilleni, miljöö antaa lisävoimaa. Yksi sellainen elementti minulle on meri. Voisin tuijottaa merta tuntikaupalla. Siksi voisin myös juosta meren läheisyydessä pitkään ja vähän kauemmas. Betonilähiöt sen sijaan kierrän mielelläni. Kuten myös pitkät, uuvuttavat suorat niin teiden varsilla kuin pelloillakin. Metsäteillä juoksemiseenkin olen oppinut vasta tämän kesän aikana: siellä on viileämpää...

Maisema yhdeltä lenkkireitiltäni, joka jotenkin aina hymyilyttää. Kuvittelenhan asuvani lähes Helsingin keskustassa. Tällä samalla lenkillä muuten tuli kettu vastaan. Että näin kaupunkilaista....

Ne muut säännöt. "Aloita aina alamäkeen." Silloin pääsee heti rullaavaan askellukseen kiinni, eivätkä sykkeet karkaa. Juoksu tuntuu helpolta. Alamäen ei tarvitse olla pitkä ja usein riittää, ettei yksinkertaisesti lähden ylämäkeen. Tätä yritän noudattaa edelleen jopa niin, että kävelen mieluusti hetken, jos alamäkeä ei ole heti tarjolla. Kutsuvat sitä alkuverryttelyksi.

"Yritä olla hidastamatta ylämäessä"  oli kolmas sääntöni. Mäen päällä saa hidastaa ja yleensä se tilanne tulee pakostakin vastaan. Mutta tämä sääntö myös vaikuttaa siihen, että jos tietää pitkän mäkiosuuden olevan vielä edessä päin, sopeuttaa vauhtia jo hyvissä ajoin sopivaksi. Sittemmin kun sykemittarin kaltaiset hifistelylaitteet astuivat kuvioon mukaan, olen joutunut tästä säännöstä hieman luopumaan: sykkeet nousevat yksinkertaisesti liikaa. Tosin edelleen olen sitä mieltä, että ylämäet ovat ystäviä ja niistä saan kiittää kuntoni nopeaa kehitystä...

Niin ihana kuin mökkitie onkin, en ole vielä pääsyt sillä kunnon juoksufiiliksiin. Johtuuko niistä pörriäisistä, jotka seuraavat tiiviisti mukana koko lenkin? 

Tänään aion kuitenkin ensisijaisesti fiilistellä ja ehkä myös tunnustella. Toivotaan, että kipu on mennyttä.