Pitkästi ja hitaasti

Mieli on jännä elementti. Miten se säätelee vaikkapa jaksamista. Jos olen etukäteen miettinyt, että juoksen 7 km niin viimeistään 7,1 km kohdalla alkaa joku osa kropasta huomautella, että tavoite täytettiin jo. Vaikka ihan varmasti energiaa riittäisi vielä. Tänään olin haaveillut juoksevani 25 km. Aamulla herätessäni hieman kauhistutti ja siksi sanoin itselleni, että päätetään vasta lenkin aikana. Kuitenkin mielessäni oli koko ajan 25 km reitti. Eikä mitään epäröintiä, ettenkö olisi kääntynyt sille pidemmälle reitille, kun sen aika tuli. Itse asiassa, en siinä hetkessä edes miettinyt muita vaihtoehtoja. Olin jo niin vahvasti mielelle sanonut, että tänään mennään pitkästi.

25 km ja 3 tuntia juoksumeditaatiota. Herttoniemen ulkoilupuiston metsien ja peltojen kautta Vanhankaupunginkoskelle. Sieltä Vantaanjoen vierustaa aina Kehä I:lle asti - ja takaisin. Loppumatka menikin Arabiarannan tuiskussa (vastatuulesta voi todella olla vastusta) ja Kalasataman epämääräisillä kaduilla. Kotinurkilla piti vielä kehittää jostain puuttuvat 4 km. Koska en voinut enää antaa periksi. Tuntui, kun ympyrää olisin juossut. Minun pitää saada pitkät matkat juosta yhtenä lenkkinä. Silloin jaksan ne paremmin. Tuollainen viimeisten kilometrien metsästys tyyliin "kaarran vielä tuolta, kierrän sieltä ja uusiksi" on jotenkin turhauttavaa. Etenkin väsyneenä.

17 km:iin asti juoksu sujui helposti. Sen jälkeen alkoi tulla kylmä geeleistä ja mukana olleesta juomasta huolimatta. Osansa tuntemukseen toi varmasti myös keli: tihkusadetta ja tuulta. Kylmä kosteus oli päässyt jo iholle asti. Etenkään reidet eivät moisesta tykänneet. Kun 21 km jälkeen pääsin jälleen suojaisammille kaduille ei kylmyydestä ollut enää tietoakaan. Voimiakin ilmaantui ihan yllättäen lisää.

Tavoitteenani oli juosta hyvin matalin sykkein. Siinä en kuitenkaan onnistunut. Hitaasti menin, mutta sykkeet halusivat väkisin nousta 140 tuntumaan. Lopulta annoin periksi. Kun kuitenkaan yli 145 ne eivät juuri kivunneet. Paitsi kahdella viimeisellä kilometrillä, jolloin annoin mennä. Halusin kokeilla, pystynkö minkäänlaiseen kiriin vielä väsyneenäkin. Juoksu ei kuitenkaan missään vaiheessa tuntunut pahalta. Päin vastoin: tuntui oikein rennolta ja vauhti sellaiselta, että pystyin tekniikkaakin huomioimaan. Minusta oikean juoksuasennon ja hyvän askelluksen ylläpito hitaassa vauhdissa on erityisen vaikeaa. Askeleet tuppaavat jäämään töksähtäviksi, jarruttaviksi. Sen takia reidetkin ovat pitkillä lenkeillä ensimmäisenä hankaamassa vastaan. Niin olen päätellyt.

Nyt on ihanan raukea olo. Pisin juoksemani matka ikinä. Pisin yhtäjaksoinen liikuntasuoritus ikinä. Samalla tuli 1000 km tänä vuonna juosten täyteen. Mutta meninkö riittävän hitaasti eli olisinko juossut vielä toiset 25 km? En, mutta 17,2 km ehkä. Jos mielelle olisin sen etukäteen tavoitematkaksi asettanut. ;)

Talvijuoksuorientaatiota

Torstaina en saanut enää vaahteranlehteä kanssajuoksijakseni. Silloin oli maassa valkoista ja kiiltävää mustaa. Ensimmäinen talvijuoksu! En meinannut malttaa istua kotimatkaa junassa, kun hinku oli kova päästä juoksemaan. Viikon ainoaa vauhtikestävyyslenkkiä. Ja vielä valoisalla. Sai puuskuttaa hieman ja pitää vauhtia yllä. Aurinkokin ilmaantui. Tuli tarpeeseen tällainen lenkki. Stressin purku katuun, tuulen viima kasvoille, hien virtaus niskassa. Tuntuipa hyvälle, vaikka sykkeet osoittivatkin karusti sen, miksi nyt on tarve himmata, hidastaa vauhtia. (Matkaa 7,3 km keskitahdilla 6,0 min/km keskisykkeen ollessa160 bpm.)

Samalla tuli testattua Nimbukset liukkaalla: tarvitsen talvijuoksukengät. Rytmi rikkoontuu, kun pitää varoa liukastumasta. Vielä onneksi oli tarjolla sulia kohtia. Mutta jos jo nyt tuntui epävarmalta, kunnon liukkailla tuntuu varmasti entistä enemmän. Etenkin potkaisu taakse. Jokainen askel sutii vähän. Tuntuma ei ole sellainen kuin pitäisi olla ja rentous katoaa. Ei, sitä en tahdo koko talvea. Enkä tahdo tuntea varpaissa kylmyyttä. Eli goretex-kengät, kiitos. Tänään minulle suositeltiin somessa Asicsin Cumuluksia goretexillä. Hyvä vinkki, koska luovuin jo toivosta, voinko talvi-/maastokengistä löytää itselleni riittävän pehmeät. Täytynee ainakin käydä kokeilemassa...

Talvijuoksun myötä juoksupipo teki paluun. Mikä ihana jälleennäkeminen. Asia, jota en ulkonäöllisesti mitenkään hyväksy, mutta ah, miten hyvä onkaan. Kun ei huipulla eli päässä tuule, ei viimasta tiedä mitään. Uimalakkia muistuttava pipoversio (myös puristuksensa osalta) peittää myös ääniä ja sulkee minut niin omaan maailmaani, että meditaatio on taattu.

Viikonloppuna haaveilen pitkästä lenkistä. Geelivarastokin on sitä silmällä pitäen täydennetty. Ensin kuitenkin viltin alle sohvalle rentoutumaan - kera uuden juoksija-lehden, minkäs muun. ;) 

Rentouttavaa viikonloppua! 

Syysaurinkolenkin vaatetusta

Aurinko paistaa, lämpötila +2 astetta, ei juurikaan tuule. Ihan mahtava syyslenkkisää! Pk-lenkki eli hidasta menoa tiedossa. 

Vaatetusta:

• Pitkähihainen juoksupaita, ohut (Asics) - ihoa vasten, jotta ottaa hien pois iholta
• Pitkät juoksutrikoot, ohuet (ProTouch)
• Tuulenpitävä juoksutakki verkkovuorella (ProTouch)
• Panta, jotta korvat eivät vilustu ja ohuet juoksusormikkaat (ihan must juttu ja että hengittävät vielä)

Muuten vauhtiin ja säätilaan sopiva asu, mutta juoksutrikoot eivät ole millään mittarilla lämpöiset. Alkumatkasta teki siksi mieli juosta kovempaa, jotta tulisi nopeammin lämmin. N. 50 min kohdilla tuli uudestaan viluinen olo. Tulkinta: vauhtiin nähden liian vähän päällä ja nimenomaan jaloissa. Jotain pitää keksiä... Ehkäpä kaivan thermojuoksutrikoot eli sellaiset, joiden sisäpinta on fleecemäinen, jostain kesäsäilöstä.

Olipa muuten ihanaa juosta! :)

Peruskuntokaudelle hops

Pk-lenkki. Aikaa kului paljon, matkaa kertyi vähän. Hidas hitaampi hitain. Keyvttä lönköttelyä kauniissa kesä syysillassa. Niin, että syke pysyisi matalana. Ja pysyihän se, 135 bpm eli 70% maksimeista. Kaikki tämä tarkoituksella, koska nyt alkoi peruskuntokausi, jiihaa! \o/

Tosin ei tullut hiki, tuli kylmä. Ja monta ajatusta. 

Olen täälläkin ihmetellyt, kun aina ei ole tuntunut hyvältä. On jopa ollut fiilis, että kunnon kehitys on pysähtynyt. Vaikka olen yrittänyt juosta erilaisia lenkkejä ja ne pitkätkin oikeasti hitaasti. Ainakin silloin tällöin. ;) Jossain vaiheessa epäilin ylikuntoa. Silloin korjausliikkeenä oli muutama hitaampi lenkki (kun pidempään ei malttanut). Toisinaan taas olen miettinyt, podenko jotain piilevää flunssaa. Hankalahan sellaista on diagnosoida, kun ei ole oireita. Väsymyskin on mennyt yleensä pois nukkumalla.

Ongelmana on, että sykkeet pyrkivät nousemaan vähääkään reippaamassa vauhdissa (6,0-6,2 min/km) nopeasti melko korkealle, >160. Oman seurantani mukaan matalammissa tahdeissa kuin alkukesästä. Samaan aikaan olen kuitenkin sietänyt noita sykkeitä pidempään. Tampereella jopa 21,1 km verran. Kyse on kuitenkin selvästi vauhtikestävyysalueen sykkeistä ja vielä yläpään sellaisista. Tämä ihmettely nousi jälleen pintaan tämän viikon maanantain kympillä. Lähdin reippaasti mutta rennosti liikkeelle ja sinne 160:een sykkeet nousivat käytännössä heti. Missään vaiheessa ei tuntunut pahalta. Tuntui itse asiassa loistavalta kirmailla, vaikka en ollut flowssa. Paitsi loppuspurtissa. Mutta silloin mentiikin lähellä maksimisykkeitä. 

Syke maanantain kympillä. Tasaisen korkealla...

Fb:ssä toimivan Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 :n mahtavat ryhmäläiset diagnosoivat oitis: vauhtikestävyyteni on loistavalla tasolla, mutta peruskunnossa on tekemistä. Ja sen parantaminen jos mikä alentaisi syketasoja. Kun nyt ei ole mitään varsinaista tavoitetta mielessä, olisi loistava hetki kunnon peruskuntokuurille. Eli enemmän hitaita peruskestävyyslenkkejä, joissa sykkeet jäävät n. 70 % maksimeista. Todellisia Pitää Pystyä Puhumaan -juoksuja. Kerran viikossa yksi moisista juostaisiin pitkänä, kaksituntisena. Ja päälle jokin vauhtikestävyyttä ylläpitävä puristus.

Olen kyllä kuvitellut, että olen juossut riittävästi niitä matalasykkeisiä. Mutta ehkä en sittenkään... 

Olihan se pakko uskoa, kun niin moni suositteli. Nöyrtymisen paikka, paluu "alkuun". Siltähän se tuntuu, vaikkei käytännössä olekaan. Muutamien vertaisteni stoorit siitä, miten hidastamalla tahtia onkin samalla parantanut sitä, kannustivat ja motivoivat. Ehkä minäkin. Taivaltaisin tahtoessani hitaasti. Talviaikahan sopii siihen paremmin kuin hyvin: jäällä ja lumessa ei muutenkaan vauhtiennätyksiä tehdä.

Syke tänään. Jälleen normialkuilmiö eli alkuun mittaa sykkeet miten sattuu, jos anturat eivät ole vielä saaneet kosteutta/lämpöä. Toivon niin ainakin. 

Siksi tänään hitaasti, ensimmäisen kerran tietoisesti. Joku sanoi, että pk-lenkkejä voi juosta enemmän ja useammin kuin kovempia vastaavia. Sellainen olo on nyt. Että voisi heti huomenna uudestaan. Ja lauantaina ja sunnuntaina... Kävinköhän oikeastaan lenkillä äsken lain? :)

Niin hassu on ihmisen mieli, että sitä tuntuu kehittyvänsä vasta sitten, kun painaa täysillä. Hiki päässä, henki pihisten. Pitäisihän minun moinen tietää, että ei se ihan niin mene. Mutta en taaskaan tiennyt.

Jos talven meininki tulee olemaan tätä, tarvitaan lämmintä alle ja päälle... ja luureihin paljon nykyistä hidastempoisempaa musaa.

(Sykkeiden vertailuun muutama viitetieto: laskennallinen maksimisyke 186, treeneissä saavutettu maksimisyke 191, matalin mitattu syke sohvalla istuen 51, todellinen leposyke <50 (arvio, en tahdo tietää), ikää 37 vuotta, juostuja kilometrejä tänä vuonna himpun alle 1000 km. En ole käynyt juoksutestissä raja-arvojen selvittämiseksi ja oikeiden harjoitussykkeiden tunnistamiseksi, aikeita on.)

Juoksuladyn varustelistausta

Yksi syy aikoinaan juoksemisen kokeiluun oli se, että harrastus ei vaatisi isoja rahallisia satsauksia: juoksukengät jalkaan, jotain päälle ja menoksi. Sittemmin kuvitelmani ovat kumoutunut moneen kertaan. Osin myös siksi, että painoa on matkan varrella tippunut n. 13 kg ja vaatekoko pienentynyt kahdella. Vaatefriikkinä se tietää aikamoista laskua, kun koko kaapin sisältö menee käytännössä uusiksi. Hyvistä syistä.

Myös harrastustarvikkeisiin saa uppoamaan paljon, jos sille tielle lähtee. Itse olen paljon hyödyntänyt urheiluliikkeiden tarjouspäiviä, poistorekkejä ja myös hankkinut jotain käytettynä. Siten olen saanut aina tarkoitukseen sopivaa ja laadukastakin pienellä hinnalla. Käytännössä ensimmäisen vuoden aikana en ostanut mitään juoksuun liittyvää normaalihinnalla.

Ai mikä on lempivärini juoksuvaatteissa  ja -varusteissa? ;)

Vaatteista kirjoitan lisää vielä myöhemmin, joten keskityn tässä muutamaan muuhun härpäkkeeseen, jotka juoksujani siivittää.

Tärkeimmät kaikista ovat juoksukengät. Minulle ne oikeimmat - toistaiseksi - ovat olleet Asicsin Nimbus -merkkiä. Nämä uusimmat, jotka poseeravat blogin pääkuvassakin, varustin lisäksi muotoiluilla pohjallisilla. Ne paransivat  kengän istuvuutta ja jopa rullaavuutta olennaisesti ja loputkin hiertymäongelmat loppuivat. Ovat olleet enemmän kuin hyvä sijoitus. Jalkani ovat hyvin ongelmalliset. Nilkoista ylipronatoin. Silti askellan ulkosyrjällä. Olen kanta-astuja, josta yritän päästä eroon. Nyt mennään jossain tasajalka-askelluksen kohdilla. Päkiäjuoksuun kykenen vain kun juoksen täysiä. Jos otan ylipronaatiokengän, vaarana on, että alan astua entistä enemmän ulkosyrjälle, jolloin löysä nilkkani alkaa puolestaan olla melkoisen kuormituksen alla. 

Pari päivää sitten kävin kyselemässä itselleni talvijuoksukenkää. Viime vuonna ostamani Asics Gel-Trail Lahar 5:t kipeyttivät kantapääni. Kerroin myyjälle kaikki ongelmani ja lisäsin siihen vielä selän tilanteen. Hän tiesi heti, miksi Nimbus sopii minulle hyvin: se on markkinoiden vaimennetuin ja pehmoisin kenkä. Siksi juoksun tärinä ei satu selkäänikään. Vastaavaa vain ei talvikengistä eli Helsingissä juostessani lähinnä maastokengistä löydy. Ne ovat paljon jämäkämpiä ja siksi minun nivelille hankalampia. Itse kuitenkin haluaisin kesäkenkää pitävämmän vaihtoehdon. Koska tiedän, että niitäkin lenkkejä tulee, kun on pimeää ja maa täynnä mustaa jäätä. Ettei silloinkaan tarvitsisi hipsiä.

Ensimmäisillä Nimbuseillani juoksin 662 km. Näillä "uusilla" on nyt juostu lähes saman verran. Todennäköisesti kiitos painon putoamisen, ne kestävät vielä n. 100-150 km. Pohkeiden ja säärien kipeytymisestä tiedän, milloin on aika vaihtaa. Kun lepopäivät ja venyttelyt eivät enää auta, hieronta on ainoa keino. Ja kun säärien lihaskalvoja availlaan sormin, sitä ei voi oikein nautinnoksi sanoa. Silloin on viimeistään aika mennä uudestaan kenkäkauppaan.

Toinen henkireikäni nykyisin on sykemittari. Pitkään aikaan en sellaista halunnut. Ajattelin, että tieto lisää tuskaa. Halusin ensin oppia tuntemaan kroppani ja päättelemään sen tuntemuksista, missä mennään. Kuitenkin kun tavoitteet kasvoivat, oli pakko aloittaa hifistely eli hankkia sykemittari. Nyt mukanani on Garminin Forerunner 410. Ruma kuin mikä, kovakin vielä. Mutta kertoo minulle niin paljon olennaista tietoa juoksustani, etten enää tule ilman toimeen. Ei se ulkoinen vaan sisäinen kauneus. ;) Tampereen puolikkaallahan sen sain kokea: kun mittari katosi olo oli kuin Liisalla ihmemaassa. Etenkin pitkien lenkkien juoksuvauhtiin on mittarista ollut apua: olen viimein oppinut juoksemaan riittävän hitaasti.

Sykemittareiden ominaisuuksia miettiessäni tärkeintä oli sykkeen lisäksi se, että moinen mittaa matkaa ja melko luotettavastikin. Eli gps-ominaisuus oli toiveissani. Ennen hifistelyaikakautta olin luottanut puhelimen sovelluksiin. Pisimpään Sport Trackeriin, jonka matkalaskuriin menetin vähitellen kokonaan uskoni. Jälkikäteen ajatellen kuvitelmani kunnostani ja vauhdistani olivat ihan pielessä, kun matkaa on järjestäen mittautunut 0,5-1km liikaa. Ehdin kokeilla RunKeeperiäkin, mutta törmäsin samaan ongelmaan. Tuskastuminen näihin johti sopivan kaverin etsintään.

Nykyisin luotan tuohon Garminiini, Vaikka se tahtoo melkein aina kertoa minulle, että lenkin aluksi sykkeeni ovat taivaissa. Kuvittelin, että tämä on ominaisuuteni eli ensin sykkeet nousevat ja sitten tasoittuvat, kun elimistö lämpiää. Sittemmin olen kuullut kerrottavan, että moinen voisi johtua siitäkin, etteivät sykevyön anturit ole kostuneet/lämmenneet vielä riittävästi. Ominaisuus, josta kuitenkin hihkun eniten, on intervallitreenit. Voin asettaa kelloon, miten pitkiä spurtteja ajallisesti/matkallisesti haluan tehdä, paljon tarvitsen lepoaikaa/-matkaa niiden välissä, haluanko lämmitellä ja/tai palautella. Kello piippaa, kun on aika vaihtaa rytmiä. Kotona saan vielä tarkasteltua koneelta treenin jokaisen osion aikoja ja verrata niitä keskenään.Se on muuten yksi lenkin parhaista hetkistä. ;)

Tavallisesti seuraan kellosta sykkeen lisäksi koko juoksun keskivauhtia, keskivauhtia viimeisellä juostulla kilometrillä/kierroksella ja vauhtia juuri nyt. Kovasti yritän näitä verrata omiin tuntemuksiini - ja tietysti sykelukuhin. Viime aikoina olen huomannut, että mitä vähemmän vilkuilen kelloa juoksun aikana, sitä tasaisemmin juoksen. Että niin se todellakin on: tieto lisää tuskaa ja epävarmuutta.

Tuon Garminin hankin ystävältäni käytettynä sopuhintaan. Tiesin siis, mitä saan. Hankinnan aikoihin tosin selvitin myös yleisemmin, onko moisia käytettynä tarjolla. Onhan niitä, monet vielä lähes käyttämättömiä... Jos hygieeniakysymys mietityttää, niin sykevyönhän voi lähes laitteeseen kuin laitteeseen hankkia uuden. Taitavat monet kestää myös melkein jopa pesukonetta. Tyytyväinen olen hankintaani ollut. Jopa niin, että edelleen mietin, mitä oikein mietin kun annoin tippuneen mittarin vain jäädä muiden jalkoihin kolhiutumaan. Niin, sitä ennätystä. Sehän se tärkein on. Muka. :)

Syysjuoksuja

Sen verran hektinen viikko, että etukäteen ajateltu paluu neljän lenkin viikkorytmiin typistyi kahteen. Tosin molemmat pirteitä kymppejä ihanissa syysmaisemissa. Se on ollut jo pitkään yksi tavoitteeni, että kympin voisi juosta melko vaivattomasti. Vähitellen alkaa niin ollakin. En meinaa saada tarpeekseni noista värikkäistä puista, lehdistä lenkkareiden alla ja sopivan hapekkaasta ilmasta. Syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani pimenevistä illoista huolimatta - tai ehkä juuri niiden ansiosta. :)

Tänä vuonna fiilistä lisää vielä se, että edelleen on riittävän lämmin, jotta voi juosta capreissa ja pitkähihaisessa juoksupaidassa. Viikon ensimmäiselle kympille erehdyin laittaa juoksutakin - oli tuulisen oloista ja lämpöasteitakin vain 8. Ahdistavan kuumahan siinä tuli, mikä näkyy vaikeutena pitää sykkeet kurissa. Stressistähän moinen ei tietenkään johtunut. ;) Voi tosin olla, että tarvitsisin myös uuden juoksutakin. Tuo olemassa oleva kun ei ole niitä hengittävämpiä. Vaikka on verkkovuorikin, jonka kuvittelen pitävän päällikankaan irti ihosta. Ei taida ihan toimia.

Minulle on ilmaantunut vähän hassu ongelma. Juuri kun olin päättänyt, ettei vielä mietitä kevään tavoitteita. Että nyt vain juostaan ja juoksennellaan. Ihan fiiliksen mukaan. Mieli kuitenkin pelaa miten pelaa. Nyt se on keksinyt, että Pariisin maraton juostaan maalis-huhtikuussa... Arvatkaa olenko osannut mitään muuta ajatella juostessani?

Mutta ensi viikolla vihdoin neljään juoksukertaan. Kaikki tasavauhtisia peruslenkkejä. Paitsi, jos kaikki menee hyvin, voi se tähän astisen elämäni pisin lenkkikin tulla heitettyä jo nyt. Silloin mennään hitaasti... Moisen testin kuitenkin itseltäni vaadin ennen kuin noille keväthaaveiluille annan yhtään lisää liekaa.

Ihania syysjuoksuja - pitää muistaa ottaa kamera mukaan lenkille... :)

Paluu

Vapaaehtoinen juoksutauko sai seurakseen jotain pakollista.Venähti moinen, kiitos syysflunssan. Yksi parhaista asioista tässä juoksuharrastuksessa on ollut se, että jos flunssat iskevät, ne eivät kauaa viihdy. Tämä on selvä muutos verrattuna siihen aikaan, kun en juuri evääni liikuttanut hyötyliikuntaa lukuunottamatta. Toki myös itse toimin pian ensimmäisen flunssaoireen iskiessä. Koska pelkään telakalla oloa. Haen heti kaupasta tuoretta inkivääriä keittääkseni siitä flunssajuomaa. Kaivan nenäkannun esiin. Lisäksi sinkkiä, hunajaa, sitruunaa, valkosipulia - ja tulehduskipulääkettä. Näköjään perääntyy pöpö...

Lenkki lähestyi, eikä fiilistä meinannut olla. Sanovat, että tauot ovat niitä pahimpia motivaation suhteen. Vielä herätessäni päikkäreiltä ajattelin, että jos kuitenkin odottaisin vielä. Mutta pakotin itseni. Ensin lenkkivaatteet päälle. Sitten kesän pölyistä pestyjen lenkkareiden nauhoitus. Yllättäen jokaisella reijän pujoituksella hinku kirmata taas nousi nousemistaan ja vahvistui vain, kun etsin muita härpäkkeitä: sykevyötä, -mittaria, kuulokkeita, aurinkolaseja...

Ja siltä se lopulta tuntuikin. Ihanaa juosta, kun ei satu mihinkään eikä mikään paikka tunnu olevan jumissa. Jalat vei, aurinko paistoi, syksyn ruska väritti maiseman. Kun Mustikkamaan suoralla kuulokkeista pärähti soimaan Queenin "Don't stop me now", otin ensin pari tanssiaskelta ja sitten spurtin. Parasta kuitenkin oli, että koko matka sujui hymyssä suin, jopa nauraen.

En vilkuillut sykkeitä tai vauhtiani. Jälkikäteen paljastui, että ensimmäiset olivat kovin korkeita (>160) jälkimmäiseen verrattuna (6,20-6,35 min/km). Mitä sitten. Kun kerran tuntui niin hyvältä. 

Julistan täten peruskuntokauden eli fiilistelykauden alkaneeksi. Tavoitteena ensi kesän riemujuoksut.