sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kevättä kohti

Koska olen yrittänyt vähentää valituksen määrää elämässäni, en ole jaksanut tätäkään palstaa päivittää. Olisi ollut yhtä suurta valitusta. Talvijuoksu ei taida sopia minulle: sykkeet elävät omaa elämäänsä, tuuli saa välillä juoksijan raivostumaan, selkä sietää nastakenkien kovuutta vain rajallisen verran, ahdistaa, kiristää, paleltaa. Tuntui - taas - että kuntoni vain huononee säännöllisistä lenkeistä huolimatta: sykkeet nousee, vauhti hidastuu. Turhauttavaa.


Sitten tulee kevät. Pelkästään kenkien vaihto rakkaisiin Nimbuksiin madaltaa sykkeitä 10 pykälää. Sulat tiet ainakin viisi. Kevyempi vaatetus toiset viisi. Hymy nousee väkisinkin kasvoille ja juoksutouhuun palaa jokin tolkku. Ylipäänsä haluan taas lähteä lenkille.

Tämä kaikki saa tietysti pohtimaan, onko haaveeni Pariisin maratonista ensi keväänä yksinkertaisesti järjetön.

Talvi siis meni ja koko talven läpi juoksin. Paitsi tulipalopakkasten aikaan. Vähän miedommissa pakkaslukemissa muutamia kertoja kärvistelleenä päätin vihdoin satsata hyviin talvijuoksutamineisiin. Murtomaahiihtomalliston puolelta löytyi takki, joka ei ihan viidessä pakkasasteessa jäädy ja jossa juostessa liikkuvuus tuntui ihan toiselta. Koska murtsikassa käytetään käsiä, hartialinjan pitää joustaa ja se tuntui keventävän taakkaa ihan jo juostessakin. Pakkaskelillä lämmittämään puin myös untuvahameen. Täydellinen! Icepeakin mallistosta. Riittävän lyhyt ja lämmin. Eikä ulkonäössäkään ollut valittamista. Ja kun vielä löysin sopivan merinovillakerraston, niin johan oli pakkasten aika mennä...


Olen ilmoittautunut Helsinki City Runiin. Juuri tällä hetkellä tuntuu, että turistina mennään, fiilistelemään vain. Vauhtikestävyyskunto on talven jäljiltä vielä jossain omassa kolossaan. En millään meinaa sietää korkeita, anaerobista rajaa tavoittelevia sykkeitä. 

Kaiken tämän jälkeen on enemmän kuin ihanaa ja palkitsevaa, kun sattuu lenkki, jossa kaikki toimii. Sykkeet, vauhti, fiilis - juuri kuten olin toivonutkin! 10 km lenkki, jonka sisällä 4x1000m vetoja. Lähes kympin kisavauhtia. Ihanaa!

Juoksuaika on taas alkanut! :)