Jäälenkkiä ja juomakuljetusta

Vierähti melkein viikko edellisestä lenkistä, kiireiden takia. Tänään pääsin vihdoin pääntyhjennyslenkille. Tuli tarpeeseen, monella tapaa. Ihanaa oli paistatella lämmittävässä auringossa ja vähän haastaa itseä. Lopputuloksena tämän vuoden ensimmäinen pitkä lenkki - 20 km ja reilut 2,5 tuntia. Vauhti ei siis päätä hurmannut. Tällä kertaa annoin sen itselleni anteeksi: 15 km oli puhdasta jäätä. Siitä suurin osa sellaista, joka on kertaalleen sulanut, sulana siinä on kävelty ja jälleen on moinen jäätynyt. En yhtään ihmettele, että monet haluavat juosta latupohjilla. Vaikka ne ovat yhtä jäisiä, ovat sentään joskus pohjustettuja ja siksi tasaisia.

Kevään merkki on se, että kun katsoo ikkunasta ulos, ei tiedä, mitkä kengät pitäisi jalkaan laittaa. Asfaltti kun näyttää ihan sulalta, kesäkengillä taltuteltavalta. 5 km:ia mentiinkin niissä olosuhteissa. Kunnes meno muuttui täysin. On se edelleen vain jännää, kuinka nastat pitävät jäällä. Jos röpelöä ei olisi, voisi melkein mennä rennosti. Lenkin jälkeen jalat yrittivät sanoa, että vähempikin näissä olosuhteissa olisi riittänyt. Etenkin polvi, jota hemmotellaan tänään kylmäkallella. Toivottavasti pikalepo auttaa.

Tänään taas mietin, miten saisin pitkillä lenkeillä helpoiten ja mukavammin juoman kuljetettua. Nyt minulla on eräänlainen vyölaukku, jossa kulkee yksi kunnon kokoinen juomapullo mukana. Se ei useinkaan tunnu kovin hyvältä etenkään lenkin alussa, kun pullo on täysi ja painaa paljon: vyötärönauha pureutuu liikaa... Mutta ko. ratkaisu oli vuosi sitten ainoa, minkä hyväksyin ulkonäöllisesti. :D 

Reppu tuntuu minusta ajatuksellisesti ahdistavalta. Varsinkaan, kun en juuri muuta kuin juomaa tarvitse lenkeillä mukana. Sellainen juomavyö, jossa on paikat neljälle pienelle juomapullolle näyttää mielestäni edelleen aivan hirvittävältä. Vaikka kuinka yritän ajatella käytäntöä. Olen miettinyt, osaisinko itse kehitellä sellaisen, joka menee toisen olan yli ja toisen käden alta, juomapullon paikan ollen selässä. Ja toimisiko se yhtään nykyistä paremmin. Todennäköistä kun on, että nämä pitkät lenkit eivät tästä ainakaan harvene. Päinvastoin. 

Nastakenkäjuoksudiskoilua

Kannatti kuunnella intuitiotaan, kerrankin. Päivän myrskytuuli ei houkuttanut, vaikka aurinko paistoi ja olisi kannattanut kerätä valoisan ajan energiat talteen. Pelkäsin, että jos lähden vastatuuleen painamaan, tuloksena olisi vain yksi turhauttavan tuskainen lenkki lisää. Niitä on viime aikoina riittänyt. Ja huomaan, että niiden myötä myös juoksuintoni on kokenut kovia. Jätän lenkkejä väliin pikkusyistä ja perustelen perään, että "ei maraton voi olla yhdestä lenkistä kiinni." Eikä olekaan. Paitsi, jos näin ajattelen vielä toukokuussakin...

Tällainen oli keli viikko sitten. Samanlaiselta tarpomiselta on juoksuni tuntunut viime aikoina liian usein. Onneksi ei tänään! Jää on parempi kuin lumi... ;) 

Mutta nyt tuntui hyvälle. Eiku ihan m a h t a v a l l e!!!! Tuuli oli illaksi rauhoittunut. Sain siis juosta ihanassa pikkupakkasessa, tähtitaivaan alla. Olin syönyt hyvin, nukkunut hyvin, energiaa riitti. Nastat rapisivat mukavasti ottaessaan tuntumaa jäisiin teihin. Askel tuntui kevyeltä, juoksu rennolta. Ja mikä parasta, myös sykkeet pysyivät suht vaivattomasti suht hyvällä tasolla. Sinänsä en niistä välittänyt. Kuten en superhitaasta vauhdistakaan. Hyvä olo oli tärkein.

En muista milloin olisin keskittynyt kuuntelemaan niin musiikkia juostessani. Kotikaduilla taisin intoutua paitsi tanssahtelemaan (jota tein ainakin mielessäni koko matkan) niin myös laulamaan mukana. Ja niin vain kävi, että 10 km suunniteltu lenkki (lähtöajatuksena, että onhan se parempi kuin ei mitään) piteni peräti 14 kilometriseksi. En myöskään muista milloin viimeksi olisi käynyt näin. Jano ja sen myötä orastanut päänsärky pakotti kääntymään kotipihalle (minulla ei ollut juotavaa mukana, koska kuvittelin juoksevani vain reilun tunnin). :) Eteiseen päästyäni kuulokkeista alkoi soida mikäs muu kuin Don't Stop me Now. Arvatkaa, laitoinko tanssiksi... :D

Jeeeeeeeeee, olen niin iloinen. Pidetään tää, jooko?