Havaintoja pitkin Helsinkiä

Tänään pitkällä lenkilläni mietin, tarjoaakohan kukaan turisteille opaskierrosta teemalla "Helsinki juosten" . Miksi moista mietin? Niin moni nähtävyys ja "paikallisten suosima juttu" kun tuli tänään reissullani nähtyä. Helsinki on kaunis. Meri on valloittava. Aikalailla merenrantoja pitkin tulikin tänään kaipaamani 25 km täyteen. Missä merta tai edes vähän vettä, siellä minä. Kaikkiaan kolmen tunnin ajan. ;)

Tänään oli hyvä juosta. Vaikka takana ovat kovat treeniviikot ja vähänlaisesti unta. Tämänpäiväisen myötä rikkoutui vuodenvaihteen tienoolla juoksemani ennätys. Uusi kirjoitetaan lukuihin 57 km/6 päivää. Parannusta siis huimat 2 km, wuhuu! Erona on, että nyt tuo määrä saatiin aikaan vain neljällä lenkillä. Mutta toki joulukuussa olosuhteet olivat hitusen haastavammat. Tässä kuussa kertyy myös eniten juoksukilometrejä ikinä: n. 180 km, jos kaikki sujuu kuun loppuun asti hyvin. Kunto on siis noussut hyvää tahtia ja juoksu kulkee. Tänään olen kuitenkin ollut lenkin jälkeen väsynyt, jopa uninen. Jotenkin se tuntuu vain inhimilliseltä. Ensi viikko on tarkoitus ottaa iisisti ennen neljän viikon rutistusta... Saa kroppa ja jalat välillä levätä.

Paljon tuli ajateltua ja havaintoja lenkin aikana tehtyä:

Hetki, jolloin juoksu alkaa tuntua elimistössä ja etenkin jaloissa, siirtyy koko ajan myöhemmäksi. Tänään se tuli 18,6 km kohdalla. Silloin lenkki todenteolla alkaa, keskittyminen siirtyy täysin tuntemuksiin, askellukseen ja voimavaroihin. Jotenkin tuntuu siltä, että tuon rajan pitäisi elokuussa olla vielä myöhempänä...

Lenkissä on selvästi kolme erilaista vaihetta ja fiilistä. Ensimmäinen 10 km menee näillä pitkiksillä jo aika helposti. Sykkeet pysyvät aisoissa helposti. Silloin fiilistelee, kuuntelee musaa, katselee ympärilleen, kokeilee erilaisia askelluksia. Hymyilee. Toisella tunnilla juoksusta tulee jo vähän tylsää. Tänään viihdytin itseäni ottamalla kuvia ja muistuttamalla, että turha on ajatella. Askeltaa ja hengittää vaan, nauttii matkasta. Kolmas tunti meneekin sitten keskittyessä. Juostessa. Vaikka on väsynyt, ei ole lopun uupunut. Tärinä alkaa vaikuttaa jaloissa, mutta vielä ei tee kipeää. Sykkeistä ei niin jaksa enää välittää. Haluaa kotiin. Loppua kohden kiihtyvä on tahti ja nähtävästi se lienee vain hyväksi...

Flow ei ole mahdollinen hitaissa vauhdeissa. Silloin ehtii liikaa tähyilemään ympärilleen, ajattelemaan monta ajatusta. Suoritus on liian mekaaninen, vanhan toistoa. Se ei haasta. Vasta kun on pakko keskittyä, katsoa vain eteensä, ottaa juoksuun tukea koko kropasta, flow tulee apuun. Niin tänäänkin. Viimeisille kilometreille. Tässä mielessä myös juoksun flow on juuri sellainen kun M. Csikszentmihalyi kirjassaan "Flow" ilmiötä kuvailee. Kaikki kriteerit täyttyvät: minulla on selvä tavoite (päästä kotiin), uppoudun täysin juoksuun (ja minulla on riittävät taidot, jotta voin tehdä sen), tarkkavaisuus on suuntautunut tapahtuvaan (askellukseen, hengitykseen, korsetin pitämiseen kasassa), välittömästä kokemuksesta nauttiminen (epämukavuudesta huolimatta). Mutta myös se, että olen asettanut itselleni haasteen, joka ei ole liian helppo, olen epämukavuusalueella... Voin enemmän kuin suositella kirjaa.

Olen kuvitellut, etten voi käyttää kompressiosukkia juostessa. Tänään ne kuitenkin huusivat halusta tulla mukaan. Pohkeet ovat selvästi väsyneet viikon touhusta. Otin varmuuden vuoksi toiset sukat mukaan reppuun, jos kulku käy hankalaksi. Ensimmäiset viisi kilometriä manailinkin, miksi juuri tänään päätin kokeilla kompressioita. Etenkin ylämäissä jalat tuntuivat painavan tonnin. Sen jälkeen homma muuttui ja loppukilometreillä havaitsin niistä olevan suurta hyötyä. Auttamattoman kuumat ne vain ovat... Jo näin 14 asteen helteellä. :)

Shortsit ovat ongelma. Kaikki tällä hetkellä omistamani - uusimmatkin - pyrkivät ylöspäin. Etenkin silloin kun iho ei ole vielä niin hiestä nihkeä. Tämä havainto puoltaisi sitä, että ompelemalla shortsien lahkeensuihin silikoninauhaa, saattaisivat ne pysyä paremmin paikoillaan. Aion ainakin kokeilla. Mutta myös reisien jaksamisen kannalta haluaisin kokeilla kompressioshortseja. Skins:in sellaiset ovat mielessäni...

Niin ja juomareppu on ihan mahtava!!!

Sadejuoksua ja juomareppua

Olenhan muistanut kehua Rainmania? Sääsovellusta, jonka avulla niin usein onnistun ennustamaan mahdolliset sateet ja niiden voimakkuuden oikein. Niin tänäänkin. Koko päiväksi oli luvattu sadetta, mutta Rainmanin avulla löysin sellaisen 2h 45 min pilvirakosen, jossa selvisin suht vähäisellä kastumisella. Itse asiassa ensimmäinen tunti mentiin täysin kuivin jaloin. Sen jälkeen sade vähitellen yltyi ollen jo melko kastelevaa viimeiset puoli tuntia lenkistä. Niin pitikin.

Olin jo etukäteen päättänyt, että tänään juostaan 22 km, satoi tai paistoi. Sadekeli ei tietenkään houkuta samalla tavalla kuin aurinko laittamaan lenkkareita jalkaan. Mutta kun ei sitä säätä voi lappujuoksuissakaan valita. Voi olla helle tai sataa kaatamalla. Molempiin on hyvä totutella. Itse asiassa, lukiessani tänään raportteja eilisistä auringonpaahdejuoksuista sade tuntui jopa mukavalta ajatukselta. Samalla tuli testattua, että sateessa Asicsin ohut huppari toimii erityisen hyvin. Se ei ollut liian kuuma alkumatkasta eikä lopuksi tuntunut märältä, vaikka sitä olikin. Ja sekin tuli todistettua, että jos kasvot ja päälaki eivät tunne sadepisaroita, menee pitkään ennen kuin niitä kunnolla edes havaitsee. Mietin mennessäni, tulisikohan minusta sittenkin lippisjuoksija. Tänään se oli mukavuustekijä. 

Tällä lenkillä uusi Camelbakin juoksureppukin pääsi ensireissulleen. Sellaisen löysin Stockan alesta todella hyvään hintaan. Juomaa mahtuu mukaan 1,5 litraa, tavaroita hyvin vähän. Siksi reppu on mukavan kevyt. Jo parin kilometrin jälkeen minua alkoi hymyilyttää oma periaatteellisuuteni: en ole aiemmin halunnut juomareppua, koska ne ovat mielestäni rumia. Tämä ei ole. On pinkki, yllätys yllätys. :) Ja siro. Istuu selkään hyvin eikä juuri tunnu juostessa. Ainoa hieman häiritsevä asia on veden loiskunta. Vai olenko se vain minä, joka kuulen sen? Erityisesti vatsaa puristavan ja kiristävän remmin - vyölaukku tekee niin erityisesti - puuttuminen tuntui hyvältä. Kuin lantio ja vatsa olisivat saaneet enemmän tilaa. Rennommalta meno ainakin tuntui. 

Nyt on meneillään vaihe, jolloin vähitellen nostan pitkän lenkin pituutta. Joka toinen viikko juoksen n. 2h lenkin - nykyvauhdilla ja -sykkeillä se tietää n. 16-18 km lenkkiä. Joka toinen viikko taas mahdollisimman pitkän. Näin mennään ainakin 30 km asti. Tuntuu hyvältä huomata, kuinka koko ajan se hetki, kun jalat alkavat väsyä, siirtyy. Sen sijaan näissä vauhdeissa harvemmin pääsen flow-tilaan ja siksi homma tuntuu usein loppumatkasta hieman tylsältä. Olen myös yrittänyt vähentää energiageelien nauttimista pitkillä lenkeillä. Kuin totuttaakseni kroppaani käyttämään sitä energiaa, mitä sillä jo on. Tänään mentiinkin hyvin aina 16 km asti. Kiitos eilisten äidin syntymäpäiväjuhlien kakkujen.

Pohdituttaa kuitenkin kovasti, että kannattaako minun juosta kaikki pitkikset ennen maratonia hitaasti, matalalla sykkeellä vai kokeilla edes jonain kertoina ylläpitää maratonvauhtia? 

Juoksupäähineen kehittelyä

Kyl juoksu on kivaa, kun kulkee ja huomaa kunnon kehittyvän. Nyt jo uskallan sanoa, että kannatti himmailla koko talvi. Ilman hyviä pohjia ei tällainen noususuhdanne olisi mahdollinen. Luulen. Vaikka olen ehtinyt epäillä. Kaikkea. Hetimullekaikkinyt-ihmisenä en malttaisi odottaa tuloksia huomiseen. Saati sitten elokuuhun. Vieläkään en usko, että niihin vauhteihin ehdin kehittyä, joista haaveilin HCM:lle ilmoittautuessa. Parin kuukauden tauko on kuitenkin melko pitkä. Mutta nyt on jo sellainen olo, että läpi pääsen...

Sunnuntain 20 km meni hyvin. Muistan taas, miltä pitkikset parhaimmillaan tuntuvat. Eniten ilahduin siitä, että sykkeet pysyivät varsin kiltisti aloillaan. Eivätkä edes seuraavana päivänä jalat tuntuneet tukkoisilta tai kipeiltä. Pitkikset ovat erityisen tärkeitä maratonia silmällä pitäen tärinään tottumisen takia (peruskunnon nostamisen lisäksi).  Mutta niistä on hyvää vauhtia tulossa milloin minkäkin asian testilenkkejä. Kunpa saisikin vain juosta, kuunnella musaa ja meditoida... ;)

Viimeksi aloitin päähineiden testaamisen. Olen niiden suhteen hyvin nirso. Mielikuvani on, että kaikki tuntuvat kesäkuumalla ahdistavan lämpöisiltä. Myös ulkonäköasiat merkitsevät. Olkoot se osa lady-minääni. Voi olla, että elokuussa yhä on hellettä. Ja aurinko paistaa kuumasti. Viime vuonna yhden kamalan aurinkopaahtaatäysillä-lappujuoksun juosseena ja siellä jonkinlaisen lämpöpistoksen jo 10 km:n matkalla saaneena, en halua kokea sitä uudestaan. Toisaalta, uuden varusteen kanssa ei halua matkaan lähteä, vaikka se kuinka olisi vain päässä pidettävä. Joka tapauksessa aion tänä kesänä omaa hellekestävyyttäni siedätyshoidolla parantaa. Alkaisivat vain ne helteet. :)

Sain vinkin teknisestä materiaalista olevista huiveista, jotka antaisivat kampauksellekin vapauksia (lippis ei ole niin muuntautumiskykyinen) ja siitä se ajatus lähti. Vaikka lappujuoksuja ei ole takana niin monia, kaappiin on jo ehtinyt kertyä vinopino tapahtumapaitoja. Valitettavasti - juuri niistä ulkonäkösyistä - niitä ei tule juuri käytettyä. Niinpä päätin uhrata niistä yhden, ihan vahingossa samanvärisen lenkkikenkien somistevärin kanssa. Eli sakset käteen ja paidan selkäosasta kolmion leikkausta. Vähän jatketta, että saa niskasta solmittua ja saumurin ääreen. Jatkeita kiinnittämään. 

Hyvin toimi, vaikka ei vielä olekaan niin kuuma... :)