Talvijuoksuorientaatiota

Torstaina en saanut enää vaahteranlehteä kanssajuoksijakseni. Silloin oli maassa valkoista ja kiiltävää mustaa. Ensimmäinen talvijuoksu! En meinannut malttaa istua kotimatkaa junassa, kun hinku oli kova päästä juoksemaan. Viikon ainoaa vauhtikestävyyslenkkiä. Ja vielä valoisalla. Sai puuskuttaa hieman ja pitää vauhtia yllä. Aurinkokin ilmaantui. Tuli tarpeeseen tällainen lenkki. Stressin purku katuun, tuulen viima kasvoille, hien virtaus niskassa. Tuntuipa hyvälle, vaikka sykkeet osoittivatkin karusti sen, miksi nyt on tarve himmata, hidastaa vauhtia. (Matkaa 7,3 km keskitahdilla 6,0 min/km keskisykkeen ollessa160 bpm.)

Samalla tuli testattua Nimbukset liukkaalla: tarvitsen talvijuoksukengät. Rytmi rikkoontuu, kun pitää varoa liukastumasta. Vielä onneksi oli tarjolla sulia kohtia. Mutta jos jo nyt tuntui epävarmalta, kunnon liukkailla tuntuu varmasti entistä enemmän. Etenkin potkaisu taakse. Jokainen askel sutii vähän. Tuntuma ei ole sellainen kuin pitäisi olla ja rentous katoaa. Ei, sitä en tahdo koko talvea. Enkä tahdo tuntea varpaissa kylmyyttä. Eli goretex-kengät, kiitos. Tänään minulle suositeltiin somessa Asicsin Cumuluksia goretexillä. Hyvä vinkki, koska luovuin jo toivosta, voinko talvi-/maastokengistä löytää itselleni riittävän pehmeät. Täytynee ainakin käydä kokeilemassa...

Talvijuoksun myötä juoksupipo teki paluun. Mikä ihana jälleennäkeminen. Asia, jota en ulkonäöllisesti mitenkään hyväksy, mutta ah, miten hyvä onkaan. Kun ei huipulla eli päässä tuule, ei viimasta tiedä mitään. Uimalakkia muistuttava pipoversio (myös puristuksensa osalta) peittää myös ääniä ja sulkee minut niin omaan maailmaani, että meditaatio on taattu.

Viikonloppuna haaveilen pitkästä lenkistä. Geelivarastokin on sitä silmällä pitäen täydennetty. Ensin kuitenkin viltin alle sohvalle rentoutumaan - kera uuden juoksija-lehden, minkäs muun. ;) 

Rentouttavaa viikonloppua!