Juoksuladyn varustelistausta

Yksi syy aikoinaan juoksemisen kokeiluun oli se, että harrastus ei vaatisi isoja rahallisia satsauksia: juoksukengät jalkaan, jotain päälle ja menoksi. Sittemmin kuvitelmani ovat kumoutunut moneen kertaan. Osin myös siksi, että painoa on matkan varrella tippunut n. 13 kg ja vaatekoko pienentynyt kahdella. Vaatefriikkinä se tietää aikamoista laskua, kun koko kaapin sisältö menee käytännössä uusiksi. Hyvistä syistä.

Myös harrastustarvikkeisiin saa uppoamaan paljon, jos sille tielle lähtee. Itse olen paljon hyödyntänyt urheiluliikkeiden tarjouspäiviä, poistorekkejä ja myös hankkinut jotain käytettynä. Siten olen saanut aina tarkoitukseen sopivaa ja laadukastakin pienellä hinnalla. Käytännössä ensimmäisen vuoden aikana en ostanut mitään juoksuun liittyvää normaalihinnalla.

Ai mikä on lempivärini juoksuvaatteissa  ja -varusteissa? ;)

Vaatteista kirjoitan lisää vielä myöhemmin, joten keskityn tässä muutamaan muuhun härpäkkeeseen, jotka juoksujani siivittää.

Tärkeimmät kaikista ovat juoksukengät. Minulle ne oikeimmat - toistaiseksi - ovat olleet Asicsin Nimbus -merkkiä. Nämä uusimmat, jotka poseeravat blogin pääkuvassakin, varustin lisäksi muotoiluilla pohjallisilla. Ne paransivat  kengän istuvuutta ja jopa rullaavuutta olennaisesti ja loputkin hiertymäongelmat loppuivat. Ovat olleet enemmän kuin hyvä sijoitus. Jalkani ovat hyvin ongelmalliset. Nilkoista ylipronatoin. Silti askellan ulkosyrjällä. Olen kanta-astuja, josta yritän päästä eroon. Nyt mennään jossain tasajalka-askelluksen kohdilla. Päkiäjuoksuun kykenen vain kun juoksen täysiä. Jos otan ylipronaatiokengän, vaarana on, että alan astua entistä enemmän ulkosyrjälle, jolloin löysä nilkkani alkaa puolestaan olla melkoisen kuormituksen alla. 

Pari päivää sitten kävin kyselemässä itselleni talvijuoksukenkää. Viime vuonna ostamani Asics Gel-Trail Lahar 5:t kipeyttivät kantapääni. Kerroin myyjälle kaikki ongelmani ja lisäsin siihen vielä selän tilanteen. Hän tiesi heti, miksi Nimbus sopii minulle hyvin: se on markkinoiden vaimennetuin ja pehmoisin kenkä. Siksi juoksun tärinä ei satu selkäänikään. Vastaavaa vain ei talvikengistä eli Helsingissä juostessani lähinnä maastokengistä löydy. Ne ovat paljon jämäkämpiä ja siksi minun nivelille hankalampia. Itse kuitenkin haluaisin kesäkenkää pitävämmän vaihtoehdon. Koska tiedän, että niitäkin lenkkejä tulee, kun on pimeää ja maa täynnä mustaa jäätä. Ettei silloinkaan tarvitsisi hipsiä.

Ensimmäisillä Nimbuseillani juoksin 662 km. Näillä "uusilla" on nyt juostu lähes saman verran. Todennäköisesti kiitos painon putoamisen, ne kestävät vielä n. 100-150 km. Pohkeiden ja säärien kipeytymisestä tiedän, milloin on aika vaihtaa. Kun lepopäivät ja venyttelyt eivät enää auta, hieronta on ainoa keino. Ja kun säärien lihaskalvoja availlaan sormin, sitä ei voi oikein nautinnoksi sanoa. Silloin on viimeistään aika mennä uudestaan kenkäkauppaan.

Toinen henkireikäni nykyisin on sykemittari. Pitkään aikaan en sellaista halunnut. Ajattelin, että tieto lisää tuskaa. Halusin ensin oppia tuntemaan kroppani ja päättelemään sen tuntemuksista, missä mennään. Kuitenkin kun tavoitteet kasvoivat, oli pakko aloittaa hifistely eli hankkia sykemittari. Nyt mukanani on Garminin Forerunner 410. Ruma kuin mikä, kovakin vielä. Mutta kertoo minulle niin paljon olennaista tietoa juoksustani, etten enää tule ilman toimeen. Ei se ulkoinen vaan sisäinen kauneus. ;) Tampereen puolikkaallahan sen sain kokea: kun mittari katosi olo oli kuin Liisalla ihmemaassa. Etenkin pitkien lenkkien juoksuvauhtiin on mittarista ollut apua: olen viimein oppinut juoksemaan riittävän hitaasti.

Sykemittareiden ominaisuuksia miettiessäni tärkeintä oli sykkeen lisäksi se, että moinen mittaa matkaa ja melko luotettavastikin. Eli gps-ominaisuus oli toiveissani. Ennen hifistelyaikakautta olin luottanut puhelimen sovelluksiin. Pisimpään Sport Trackeriin, jonka matkalaskuriin menetin vähitellen kokonaan uskoni. Jälkikäteen ajatellen kuvitelmani kunnostani ja vauhdistani olivat ihan pielessä, kun matkaa on järjestäen mittautunut 0,5-1km liikaa. Ehdin kokeilla RunKeeperiäkin, mutta törmäsin samaan ongelmaan. Tuskastuminen näihin johti sopivan kaverin etsintään.

Nykyisin luotan tuohon Garminiini, Vaikka se tahtoo melkein aina kertoa minulle, että lenkin aluksi sykkeeni ovat taivaissa. Kuvittelin, että tämä on ominaisuuteni eli ensin sykkeet nousevat ja sitten tasoittuvat, kun elimistö lämpiää. Sittemmin olen kuullut kerrottavan, että moinen voisi johtua siitäkin, etteivät sykevyön anturit ole kostuneet/lämmenneet vielä riittävästi. Ominaisuus, josta kuitenkin hihkun eniten, on intervallitreenit. Voin asettaa kelloon, miten pitkiä spurtteja ajallisesti/matkallisesti haluan tehdä, paljon tarvitsen lepoaikaa/-matkaa niiden välissä, haluanko lämmitellä ja/tai palautella. Kello piippaa, kun on aika vaihtaa rytmiä. Kotona saan vielä tarkasteltua koneelta treenin jokaisen osion aikoja ja verrata niitä keskenään.Se on muuten yksi lenkin parhaista hetkistä. ;)

Tavallisesti seuraan kellosta sykkeen lisäksi koko juoksun keskivauhtia, keskivauhtia viimeisellä juostulla kilometrillä/kierroksella ja vauhtia juuri nyt. Kovasti yritän näitä verrata omiin tuntemuksiini - ja tietysti sykelukuhin. Viime aikoina olen huomannut, että mitä vähemmän vilkuilen kelloa juoksun aikana, sitä tasaisemmin juoksen. Että niin se todellakin on: tieto lisää tuskaa ja epävarmuutta.

Tuon Garminin hankin ystävältäni käytettynä sopuhintaan. Tiesin siis, mitä saan. Hankinnan aikoihin tosin selvitin myös yleisemmin, onko moisia käytettynä tarjolla. Onhan niitä, monet vielä lähes käyttämättömiä... Jos hygieeniakysymys mietityttää, niin sykevyönhän voi lähes laitteeseen kuin laitteeseen hankkia uuden. Taitavat monet kestää myös melkein jopa pesukonetta. Tyytyväinen olen hankintaani ollut. Jopa niin, että edelleen mietin, mitä oikein mietin kun annoin tippuneen mittarin vain jäädä muiden jalkoihin kolhiutumaan. Niin, sitä ennätystä. Sehän se tärkein on. Muka. :)