Endorfiini-intervallit

Miten ihanaa onkaan, kun juoksu tuntuu yksinkertaisesti hyvältä ja helpolta. Voi juosta rennosti, vaikka epämukavuusalueella mennäänkin. Ihanaa. Olin jo hieman lupailemassa itselleni, että voin hyvin jättää kaikki syksyn tapahtumat väliin ja juosta vain. Että jos ei tunnu hyvältä, ei ole pakko. Nyt tuntui hyvältä. Niin hyvältä, että tahdon taas mennä kaikkialle ja osallistua jokaiseen mittelöön, mikä eteen tulee. :D

Intervalli oli harjoituksen nimi. 4 x 500 m, 4 minuutin palautuksin, n. 8 min lämmittelyllä. Hyvässä muistissa kesken jäänyt kiireessä tehty yritelmä. Siksi ajattelin, että en edes yritä juosta noita veto-osuuksia kovaa. Siis liian kovaa. Mutta juoksu tuntui nyt heti erilaiselta, rennolta. Itseä ei tarvinnut puskea eteenpäin, hammasta ei tarvinnut purra ja vaikka sykkeet nousivat nopeasti, puuskutuskaan ei ahdistanut. Lopputulemana kaikki vedot juostuna alle 5 min/km keskivauhtia, "reilusti" vielä (4,51-4,56 min/km). Ensimmäisen kerran. \o/ Viimeisen vedon loppukirissä tavoiteltiin jo 4 min/km vauhtia. Hyvin tällaiselta, joka ei ole koskaan ollut nopea, eikä oleta olevansa sitä vieläkään.

Hienoja vuoristoja ollaan taas piirretty... 

Outoa oli, että vasta viimeinen veto otti todella koville. Kaikki muut kolme tuntuivat vain hyviltä. Sykkeet laski nopeasti vedon jälkeen - jopa sen viimeisen. Pidän sitä erityisen hyvänä merkkinä.

Mutta parasta on se hymy, mikä on kasvoilla jo ennen kuin lenkki on ohi ja se tunne, kun jalat vain vie. Ei haitannut edes ne, joita ohittelin ja jotka kääntyivät katsomaan puuskutukseni kuullessaan. Otin moisen eleen vain kannustuksena. Lisää tätä! :)