Elämää HCM:n jälkeen...

...onko sitä? On.

Toipuminen ja palautuminen ensimmäiseltä maratoniltani on sujunut erittäin hyvin. Kipua on ollut vähemmän kuin olisin koskaan uskonut. Esimerkiksi portaita olen mennyt suht sujuvasti koko ajan. Hermosto (enemmänkin kuin lihakset) on tuntunut ylirasittuneelta. Asioita, joita en olisi ilman toisten maratoonareiden kokemuksia osannut edes erotella. Sunnuntaina varsinkin tuntui, ettei missään asennossa ollut hyvä olla. Istuminen tuntui huonolta, myös seisominen, hidas kävelykin... Olo oli levoton. Hermostoa sekin. Nyt jälkikäteen olen ymmärtänyt, että ei se kolmenkympin seinäni ollut lihaskipua tai väsymystä, energioiden puutetta. Se oli hermosärkyä. Jotain, joka olisi ehkä psyykaamalla ollut voitettavissa.

Jo keskiviikkona pyöräillessäni kauppaan lihakset tuntuivat hyviltä. Ei lainkaan väsymisen tunnetta, vaikka ylämäkeenkin poljin. Ihan tavallisten kovien treenien jälkeenkin on tuntunut pahemmalta. Niinpä uskaltauduin torstaina kokeilemaan juoksemista. Tai hölkkää. Tai laahustamista. Jotain. ;) Reunion lenkkareiden kanssa! Vähän tuntuivat Nimbukset siltä, kuin ne eivät olisi vielä täysin toipuneet. Hitaasti menimme, 4 km verran. Hiekkatiellä, auringon lämmittäessä. Ajatukset puolikkaan ja varttimaratonin juoksemisesta vielä tämän syksyn aikana tulivat mieleen... Se jos mikä on merkki toipumisesta! :)

Ihan paikoillani en ollut ennen keskiviikkoakaan ollut. Jo sunnuntaina kävin lyhyellä, parin kilometrin kävelyllä. Jos maratonilla parhaimmillaan kilometrin menin n. 6.30 min, nyt käytin saman matkan löntystämiseen ainakin 15 min. Kävelyä hankaloittivat kipeät varpaat. Ainakin molempien isovarpaiden kynnet olivat saaneet pahasti iskua. En ole juuri voinut kenkiä jalkaani laittaa. Mikä ihanuus siis, että on kesä ja voi käyttää flipflopeja. Yritys oli kova pelastaa kynnet poistamalla kudosnestettä terveen ihon kautta. Saa nähdä. Juuri nyt näyttää toiveikkaalta...

Muutoinkin on toki tullut mietittyä, mitä voisin tehdä toisin, mitä huomioida:

• Lihaskunnon parannus tuskin olisi pahitteeksi, vaikka hermosäryksi lopun vaikeudet nyt luenkin. 
• Pitkät lenkit pitäisi juosta jatkossakin asfaltilla - silloin kun asfalttimaratonille valmistautuu, tekee palvelusta hermostolleen.
• Palan halusta parantaa peruskuntoani. Vaikka myös hyvästä vauhtikestävyydestä on varmasti hyötyä. Odotan innolla pk-kauden alkua. En halua aloittaa sitä vielä. Jos pari kisaa ensin. Mutta pian. Ihanan junnaavia, matalasykkeisiä, helppoja juoksuja :)
• 10 kg vähemmän painoa ei ehkä haittaisi - josko vihdoin saisin syömiseni kuntoon?
• Seuraavia juoksukenkiä valitessa pitää kokeilla numeroa isompia. Jos varpaat selviäisivät sitten paremmin... ;)
• Kompressiosukat ovat ihmesukkia. Etenkin maaliin saapumisen jälkeen ja siitä vuorokauden eteenpäin!
• Muista pakata Buranaa myös säilytykseen menevään laukkuun - ettei tarvitse kastuneita taskusta suuhun kaapia ja särkylääkkeen saa heti maalissa.
• Voi olla, että ruoka ei hetkeen maistu. Tarkalleen ottaen pariin päivään. Elämä on...
• Vasta kun turvotus on jaloista kadonnut on aika laittaa uudestaan lenkkarit jalkaan. Hassua, miten kauan se turvotus kestikin...
• Kävely heti seuraavana päivänä tekee hyvää, vaikka ehkä kipeää. 
• Sovi itsellesi huoltojoukkoja maaliin. Koska voi olla, että ajatus ei oikein kulje...

Kaiken keskellä on yksi asia jopa vaivannut. En ole oikein vieläkään sisäistänyt, että olen maratonin juossut. Minulla on koko ajan se fiilis, että kävin vain tavallista pidemmällä lenkillä. :D Olen hämmentynyt ystävieni onnitteluista ja huomiosta. On täytynyt itselle muistuttaa, että ihan kaikki eivät ehkä tätä matkaa juokse. Vaikka minusta tuntuu, että voisivat, jos vain haluaisivat. Jos kerran minäkin. Välillä olen kotona kävellyt mitali kaulassa, jotta tajuaisin. Ajattelin, että euforia iskisi, kun laitan taas lenkkarit jalkaan. Niin ei käynyt. Tosin myöskään en silloin ajatellut, että "tuntuupa kamalalta, ei ikinä enää".

Luulen, että en tajua, koska maratooni - suoritus - ei ole pääasia. Se "the juttu" on itse juoksu. Että voin, pystyn, tahdon ja nautin. Juoksut eivät lopu tähän. En ehkä juokse enää pidempää matkaa. Enkä ehkä juokse maratonia montaa kertaa, joka vuosi, koko ajan. Mutta juoksen ja se on ihanaa!!!

Eilen minulle vinkattiin, että olet täysin toipunut, kun alan haaveilla seuraavasta maratonista. Tänään silmäilin Pariisin maratonin nettisivuja... ;)