Tänään oli hyvä juosta. Vaikka takana ovat kovat treeniviikot ja vähänlaisesti unta. Tämänpäiväisen myötä rikkoutui vuodenvaihteen tienoolla juoksemani ennätys. Uusi kirjoitetaan lukuihin 57 km/6 päivää. Parannusta siis huimat 2 km, wuhuu! Erona on, että nyt tuo määrä saatiin aikaan vain neljällä lenkillä. Mutta toki joulukuussa olosuhteet olivat hitusen haastavammat. Tässä kuussa kertyy myös eniten juoksukilometrejä ikinä: n. 180 km, jos kaikki sujuu kuun loppuun asti hyvin. Kunto on siis noussut hyvää tahtia ja juoksu kulkee. Tänään olen kuitenkin ollut lenkin jälkeen väsynyt, jopa uninen. Jotenkin se tuntuu vain inhimilliseltä. Ensi viikko on tarkoitus ottaa iisisti ennen neljän viikon rutistusta... Saa kroppa ja jalat välillä levätä.
Paljon tuli ajateltua ja havaintoja lenkin aikana tehtyä:
Hetki, jolloin juoksu alkaa tuntua elimistössä ja etenkin jaloissa, siirtyy koko ajan myöhemmäksi. Tänään se tuli 18,6 km kohdalla. Silloin lenkki todenteolla alkaa, keskittyminen siirtyy täysin tuntemuksiin, askellukseen ja voimavaroihin. Jotenkin tuntuu siltä, että tuon rajan pitäisi elokuussa olla vielä myöhempänä...
Lenkissä on selvästi kolme erilaista vaihetta ja fiilistä. Ensimmäinen 10 km menee näillä pitkiksillä jo aika helposti. Sykkeet pysyvät aisoissa helposti. Silloin fiilistelee, kuuntelee musaa, katselee ympärilleen, kokeilee erilaisia askelluksia. Hymyilee. Toisella tunnilla juoksusta tulee jo vähän tylsää. Tänään viihdytin itseäni ottamalla kuvia ja muistuttamalla, että turha on ajatella. Askeltaa ja hengittää vaan, nauttii matkasta. Kolmas tunti meneekin sitten keskittyessä. Juostessa. Vaikka on väsynyt, ei ole lopun uupunut. Tärinä alkaa vaikuttaa jaloissa, mutta vielä ei tee kipeää. Sykkeistä ei niin jaksa enää välittää. Haluaa kotiin. Loppua kohden kiihtyvä on tahti ja nähtävästi se lienee vain hyväksi...
Flow ei ole mahdollinen hitaissa vauhdeissa. Silloin ehtii liikaa tähyilemään ympärilleen, ajattelemaan monta ajatusta. Suoritus on liian mekaaninen, vanhan toistoa. Se ei haasta. Vasta kun on pakko keskittyä, katsoa vain eteensä, ottaa juoksuun tukea koko kropasta, flow tulee apuun. Niin tänäänkin. Viimeisille kilometreille. Tässä mielessä myös juoksun flow on juuri sellainen kun M. Csikszentmihalyi kirjassaan "Flow" ilmiötä kuvailee. Kaikki kriteerit täyttyvät: minulla on selvä tavoite (päästä kotiin), uppoudun täysin juoksuun (ja minulla on riittävät taidot, jotta voin tehdä sen), tarkkavaisuus on suuntautunut tapahtuvaan (askellukseen, hengitykseen, korsetin pitämiseen kasassa), välittömästä kokemuksesta nauttiminen (epämukavuudesta huolimatta). Mutta myös se, että olen asettanut itselleni haasteen, joka ei ole liian helppo, olen epämukavuusalueella... Voin enemmän kuin suositella kirjaa.
Olen kuvitellut, etten voi käyttää kompressiosukkia juostessa. Tänään ne kuitenkin huusivat halusta tulla mukaan. Pohkeet ovat selvästi väsyneet viikon touhusta. Otin varmuuden vuoksi toiset sukat mukaan reppuun, jos kulku käy hankalaksi. Ensimmäiset viisi kilometriä manailinkin, miksi juuri tänään päätin kokeilla kompressioita. Etenkin ylämäissä jalat tuntuivat painavan tonnin. Sen jälkeen homma muuttui ja loppukilometreillä havaitsin niistä olevan suurta hyötyä. Auttamattoman kuumat ne vain ovat... Jo näin 14 asteen helteellä. :)
Shortsit ovat ongelma. Kaikki tällä hetkellä omistamani - uusimmatkin - pyrkivät ylöspäin. Etenkin silloin kun iho ei ole vielä niin hiestä nihkeä. Tämä havainto puoltaisi sitä, että ompelemalla shortsien lahkeensuihin silikoninauhaa, saattaisivat ne pysyä paremmin paikoillaan. Aion ainakin kokeilla. Mutta myös reisien jaksamisen kannalta haluaisin kokeilla kompressioshortseja. Skins:in sellaiset ovat mielessäni...
Niin ja juomareppu on ihan mahtava!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti