Pakkailua Pariisiin

Alkaa jännittää. Parin yön jälkeen lennän Pariisiin. Siitä parin yön jälkeen juoksen siellä yhdessä 40 000 muun juoksijan kanssa maratonin. Se kaukainen hetki, joka on ollut monella räntäsadelenkillä mielessä, on pian tässä. Ajatusta on vaikea sisäistää.

Valmistautumisstrategiani on ollut aivan toinen kuin edellisellä kerralla Helsingissä. Olen juossut paljon vähemmän. Jo syksyllä päätin, että neljä juoksukertaa viikkoon saa riittää. Sen kroppa tuntuu vielä ottavan melko mukisematta vastaan. Ja siten olen myös säästynyt kaikenlaisilta rasitusvammoilta. Reumaa sairastavana se on ihme. Mutta mielessä on toki ollut usein kysymys: riittääkö tämä?

Kuuntelin kokeneimpia ja pisin juoksuni on siksi ollut vain 25 km, joka taittui vähän yli kolmessa tunnissa. Hitaasti siis. Se kaikkein pisin lenkki on siis vielä juoksematta. Toisin kuin viimeksi.Oli se silloinkin käytännössä juoksematta, mutta henkisesti olin jo loppu. Sen sijaan olen juossut paljon enemmän lyhyempiä lenkkejä. Koska aika ja elämän muu rasitus ei ole sallinut enempää. Lenkkikertoja alla on lopulta melkein yhtä paljon kuin viimeksi, mutta kilometrejä kertynyt vähemmän. Kovia lenkkejä olen malttanut säästellä ja päättänyt, että yksi viikkoon riittää.

Kaksi ja puoli tuntisia eli vähän lyhyempiä, silti normaalia pitkistä pidempiä. Niitä olen paukuttanut. Joulukuun alun jälkeen kuusi ja pari tuntisia liuta päälle. Kun eilen kävin juoksuun erikoistuneessa liikkeessä vaihtamassa ajatuksia geeleistä kävi ilmi, että osan lenkeistä olen juossut käytännössä ilman lisäenergiaa. Se, että parituntisen aikana ei kaipaa geelejä, ei ihmetytä. Mutta että ei edes yli 2,5 tuntisilla. Olen tietämättäni opettanut kroppani käyttämään niitä energiavarastoja, joita sillä on. Se tietää hyvää.

Lopputulemana tästä harjoitusmetodista on, että en ole jo valmiiksi väsynyt. Kroppa ei ole väsynyt. En tarvitse särkylääkkeitä joka päivä rauhoittaakseni lihaksia - ja selkää.  Enemmänkin mieli miettii, milloin se kohuttu hurja harjoittelu aloitetaan. Pari viimeistä lenkkiä on mennyt flow-mielellä. Vauhti, sykkeet. paino, kunto...Ne kuitenkin mietityttävät samalla, kun laadin listaa pakattavista kamppeista.

Niin se paino. Koska syömiseni ovat yhä pielessä, painoni yrittää edelleen vain nousta. Pitkät lenkit pahentavat säästöliekkiä. Syön liian vähän - ja sitten kun syön, en välttämättä enää jaksa katsoa, mitä laitan suuhuni. Yksi painokilo tuo kuulema loppuaikaan 3 min lisää. Siinä mielessä mikä tahansa ajan kohennus on tässä tilanteessa huikea suoritus. Se tarkoittaa sitä, että olen paremmassa kunnossa kuin viimeksi, koska jaksan raahata painavampaa kroppaa mukanani ja juosta vielä kovempaa. Ehkä seuraavalla kerralla tilanne on toisin - ja nyt yritän hiilaritankkauksella paikata energiavarastoja sen minkä kerkiän.

Pariisissa näyttäisi olosuhteet olevan kohdillaan. Lähdössä asteita n. 10, maalissa lähes pari kymmentä. Lämpö tulee nousemaan samaa tahtia sykkeiden kanssa. Kerrospukeutumista pitää harkita, jotta ei alussa lähde liian kovaa vain pysyäkseen lämpöisenä. Huhut kertovat, että tapahtuman järjestelyt ovat loistavat. Niiden takia kaupunkiin palataan juoksemaan uudestaankin. Toiveena on, että lähtöalueelta löytyisi lämpimänä pysymiseen tarkoitetuille vaatteille keräyspiste. Menisivät hyväntekeväisyyteen. Se vaikuttaisi jo valmistautumiseeni - ja vaatevalintoihini.

Juoksen palindrominumerolla, lempivärini - rose - merkkaa sitä lähtöryhmää, jonka kanssa lähden valloittamaan Pariisin katuja. Ensimmäisen 6 km aikana voin katsella juostessani pääostoskadun liikkeiden ikkunoita. 20 km kohdilla pääsen Seinen rannalle, kun olen ensin kiertänyt yhden puiston. 29-30 km juostaan Eiffelin maisemissa. Sen jälkeen on enää pieni pyrähdys toisessa puistossa ennen kuin kaarretaan takaisin Riemukaarelle. En ole pitkään aikaan tehnyt Pariisissa nähtävyyskierrosta. Sellainen tulee nyt tehtyä vähän vahingossa.

I love running, I love Paris. This is it!