10 viikkoa Pariisiin

Palkitsevaa. Kun huomaa oman tekemisen tuottavan tulosta. Näin tänään iloisena ajattelin, kun katselin menneiden viikkojen treenitilastoja. Pk-kausi on jo pitkään ollut mennen talven lumia. Nyt on nostettu vauhtikestävyyttä. Viime päivinä jopa jäisillä kaduilla ja se juuri ilahduttaakin: tulokset ovat samaa tasoa kesän kanssa, vaikka tiedän paksumman pukeutumisen, pakkasen, kenkien ja jään hidastavan menoa. Ihanaa.

Pariisiin on edelleen matka. Vaikka vähän mietityttääkin näin jääkaudella ylipitkien lenkkien juokseminen. Tähän asti harjoittelu on sujunut hyvin. Olen malttanut juosta riittävän hitaasti - ja myös levätä. Se näkyy taulukoissani vähäisempinä kilometreinä suhteessa ennalta kuvittelemaani. Mutta toisaalta kovin montaa sellaista lenkkiä en ole tehnyt, joissa mieli ei olisi ollut matkassa eli jotka olisivat tuntuneet ikäviltä. Näin talvella pidän sitä ihmeenä.

Pahimpina lumisade- tai pakkaspäivinä olen hakeutunut sisätiloihin Esport Centerin 800 metriselle radalle juoksemaan. Ensin ajattelin, että ei minusta ole juoksemaan ympyrää - tai kahdeksikkoa. Joskus on kuitenkin valittava se pienin paha. Myönnettävä on, että jossain 20-22 kierroksen kohdilla meinaa usko loppua. Kunnes taas muistan tavoitteeni: riemukaaren, elämäni juoksun, Pariisin kevään, nautinnon.

Maratonkengät on jo hankittu. Odotan kovin, että jäät sulaisivat niin, että pääsisin juoksemaan niitä sisään. Eilen niitä kokeillessani kotona mietin, tietävätköhän ne olevansa valitut. Matkajärjestelytkin ovat kohdillaan, hotelli varattu. Vielä pitäisi saada lääkärintodistus jostain.

Näen pienen Eiffel-patsaan aina kun lähden lenkille ja kun palaan sieltä. Se muistuttaa tavoitteestani.

Niin ja juosta. Minut ja Pariisin erottaa vielä kolme ylipitkää lenkkiä ja n. 300 km askelia. Toisaalta pohjalla on jo monta kaksikymppistä. Paljon useampia uin tähän samaan aikaan ennen ensimmäistä maratonia.

Toivo siis on jo. Usko on palailemassa. Armon toivon viipyvän vielä hetken. :)